Rob McCool jatkuu, luvut 1, 2 ja 3 (8.1.2021)

Kirjoita sivun loppuun kommenttisi. Jos et kommentoi omalla nimelläsi, lähetä nimesi sähköpostilla osoitteeseen tatukokkolive (ät) gmail.com. Lisään sen tulevan kirjan loppukiitoksiin :)

Uusille lukijoille tiedoksi, että tämä ei ole valmiiksi kirjoitettu jatkokertomus, vaan romaanin käsikirjoitus, joka muuntuu ja muotoutuu ajan myötä hyvinkin erilaiseksi, kuin miltä se aluksi näyttää.


Luku 1 -- Korppi

 

Kaarne seisoi leijulaudalla polvet hieman koukussa, vasen jalka edessä oikea takana, mustat hiukset olkapäillä, kädet kevyesti sivuilla. Neidon sydän takoi kiivaasti. Kiikkerän menopelin vauhti oli tilanteeseen nähden uhkarohkean kova. Niin kova, että asun vihreys lähes suli metsän tummiin sävyihin.

Laudan pohja hipoi puolukanvarpuja, kantoja, kaatuneita puunrunkoja, sammaleisia kiviä. Kaarne tarkkaili maastoa, näkökentässä värisevää tutkakuvaa ja leijulaudan komentoriviä. Ajatukset hajaantuivat moneen suuntaan, mutta hän oli siinä taitava. Erittäin taitava.

-- Ettei olisi liikaa vauhtia! tilannetta seuraava Rob McCool huusi. Hän istui kivellä. Kaarne kiersi kehää ja väisteli puita hänen ympärillään.

-- Et ole nähnyt vielä kaikkea! Kaarne huusi takaisin.

-- Sitä minä pahoin pelkäänkin! Rob vastasi.

* Paljosta vetoa, että kohta lepikko rutisee? 

Rob McCool näki veljensä Filburin lähettämän viestin kypäränsä etsimissä. Velipoika oli vartiossa, mutta seurasi tapahtumia Robin kypäräkameran kautta. 

* Ei ole aikaa lyödä vetoa, nuotitti Mark, veljeksistä vanhin, joka oli myös vartiossa. * Keskittykää harjoitteluun.

Kaikkien kolmen etsimiin tuli viesti tuntemattomalta lähettäjältä: * Teidän olisi ehkä hyvä tietää, että näen kaikki rupattelunne. Lopussa luki nimimerkki: Puita pujotteleva Korppi.

Noin kolme sekuntia viestin jälkeen kuului kolahdus, sitten toinen ja kolmas. 

-- Nyt taisi käydä huonosti, Rob manasi, ponnahti ylös kiveltä ja juoksi puitten lomaan. Hän harppoi varvikossa, kunnes tuli muurahaiskeon päälle pysähtyneen leijulaudan luo. Lauta kenotti  ylösalaisin. Kaarne makasi selällään keon takana. 

-- Sattuiko? Rob kysyi polvistuessaan Kaarnen viereen kanervikkoon. 

-- Minulla oli kyllä kaikki hallinnassa, Kaarne sopersi päätään hieroen. 

Tuikeat kekomuurahaiset vilistivät häiriöstä ärsyyntyneinä heidän ympärillään. Rob silitti Kaarnen hiuksia ja olkavarsia.

-- Kiitos huomaavaisuudesta, armon ritari, mutta se oli vain pieni kolaus, Kaarne sanoi ja kampeutui jaloilleen. Rob pudisteli kuusijalkaisia kiihkeästi purevia muurahaisia pois Kaarnen vaatteista ja hiuksista.

* Miten sen puita kolistelevan Korpin kävi? Filbur nuotitti virnistyssymbolin kera.

* Tulehan tänne, niin minä näytän sinulle miten puut kolisevat, Kaarne vastasi.

* Oliko tuo lupaus?

* Lopettakaan turha nuotittaminen. Kokoonnutaan Robin luo ja jatketaan matkaa, Mark komensi. 

Rob auttoi Kaarnen leijulaudan päälle. Ympärille ilmestyi pian joukko nuoria. Jokaisella oli leijulauta allaan. 

He olivat hylätyn Pirunkirnun jälkijoukko. Joukko nuoria sotureita. 

Corrán Binnen eli Pirunkirnun kalliolinnake oli jätetty tyhjilleen. Kaikki muut klaanilaiset olivat paenneet pohjoiseen kohti Thónoulea, suurta Jäämereen virtaavaa jokea. Heidän oli ollut pakko lähteä, sillä Novgorodin armeijat vyöryivät Fennoniaan etelästä ja idästä. He lähtivätkin hyvän sään aikaan, sillä Novgorodin joukkojen kärki oli juuri saavuttamassa heidän kallioon louhitut luolastonsa. Kotojärvelle aukeavat portit oli räjäytetty palasiksi ja luolat vallattu. Rob ja Kaarne olivat ainoat elävät sielut luolissa ensimmäisen räjähdyksen hetkellä. He yrittivät paeta, mutta Novgorodin prinssi Vladimiria avustavat erämaalegioonalaiset saivat heidät kiinni. Ilman jälkijoukkojen puuttumista asiaan heille olisi käynyt huonosti. 

-- Jatketaan matkaa, Mark McCool sanoi. Hän oli klaanin päällikön Arttu McCoolin vanhin poika. Pitkä arpi kiemursi poskella, ja oljenkeltaiset hiukset valuivat kaulalle asti. -- Mennään pohjoiseen Cajanaborgin itäpuolelta. Veikkaan, että siellä on väljempää kuin lännessä. Svenskit ovat varmasti vetäytyneet pois novgorodilaisten tieltä.

-- Pystytkö ohjaamaan lautaasi? Rob kysyi Kaarnelta.

-- Yhtä hyvin kuin sinäkin, ehkä paremminkin, Kaarne sanoi. -- Tuo äskeinen oli pelkkä vahinko eikä sattunut yhtään. Innostuin vain liikaa. En usko, että kukaan teistäkään olisi selvinnyt siinä vauhdissa.

-- Olet hämmästyttävän oppivainen. Pari harjoitusta ja olet jo mestari, Filbur sanoi sarkasmia äänessään. -- Otetaanko kisa, kun päästään pohjoiseen?

-- Kiinni veti. Siinä voi Artun pojalla tukka pöllähtää, kun yrittää pysytellä minun vauhdissani, Kaarne hymähti sellaisella äänellä, että Filbur tunsi olevansa pahainen pojannulikka. Hän karisti kiusallisen tunteen yltään ja sanoi uhmakkaasti: -- Otan tuon lupauksena.

-- Milloin vain, Kaarne sanoi jäätävästi. -- Milloin vain.

 

Luku 2 -- Tunturilla

 

Raskas ja kuluttava matka pohjoiseen kesti viisi päivää ja viisi yötä. Metsäiset osuudet olivat hankalimpia. He pyrkivät hyödyntämään jokia, järvien rantoja ja soiden reunamia. Avarille paikoille ei kannattanut mennä. Novgorodilaisten tai svenskien lentopartiot saattaisivat huomata heidät.

Mitä pohjoisemmaksi he vaelsivat, sitä valoisammaksi yöt kävivät. Lopulta aurinko kieltäytyi laskemasta lainkaan. Se tanssi kehää taivaankannessa eikä edes nuolaissut pohjoisten tunturien harmaita lakia.

Etelässä riehuva sota jäi kauas taakse.

Jäämereen rajoittuva alue oli mittaamattomien korpien ja tuntureiden valtakunta. Purot virtasivat häikäisevän kirkkaina. Järvet olivat karun kauniita. Pysähdysten aikana he levittivät iholleen sääskiä karkottavaa yrttivoidetta; iniseviä hyönteisiä oli välillä pakahduttavan suuret määrät. 

Satojen porojen tokat vaelsivat tuntureissa päästäkseen eroon verta imevistä pikku pirulaisista.

Kuudennen päivän iltana, auringon paistaessa korkealla taivaalla, he saivat ensikosketuksen Thonóulen alkulähteisiin. He saapuivat matalien koivujen reunustamalle purolle, jota pitkin oli joutuisa leijutella myötävirtaan. Muutamien kilometrien jälkeen heidän eteensä avautui kirkasvetinen lampi. Sen toisella laidalla oli kallioinen kukkula, jonka reuna oli sortunut veteen kiviraunioksi. Toisella puolella jonkin matkan päässä kohosi harmaalakinen tunturi.

Muut jäivät valmistelemaan leiriä, mutta Rob ja Kaarne nousivat leijulaudoillaan tunturia ylös. Kun he pääsivät puurajan yläpuolelle, avautui ympärille loistelias maisema. Pohjoisen jylhyys jatkui kaikkialle silmänkantamattomiin. He sammuttivat lautansa ja istuivat kiville. Loivassa rinteessä kasvoi yksittäisiä vaivaiskoivuja ja kanervaa. Variksenmarjat luikertelivat kivien lomassa. Nurmitatarit heiluivat tuulessa.

-- Mitä nuo ovat? Kaarne kysyi ja osoitti valkoisenaan kukkivaa aluetta.

-- Lapponian vuokkoja. Ne kestävät kovaakin säätä: tuulta, tuiskua ja jopa jääpoltetta.

-- Ne ovat kauniita, Kaarne sanoi ja meni niiden luo, kosketti hentoja kukintoja. -- Miten ne ovatkin osanneetkin tulla tänne?

-- Tuulen tuomina. Kukinnot muuttuvat syksyllä untuviksi, ja lentävät tuulessa pitkiäkin matkoja. Niistä kasvaa sitten uusia kukkia.

Rob McCool vaikeni. Hän oli itsekin sellainen tuulen tuoma haituva. Ei tiennyt, mistä oli kotoisin, missä alkujuuret sijaitsivat. Hänet oli jätetty vastasyntyneenä metsään, peuranvuotaan käärittynä, hylättynä ja unohdettuna. Ajatus painoi häntä yhä. Ei hän ollut päässyt siitä yli. Siitä, että hänellä ei ollut isää eikä äitiä, että hän oli muukalainen omiensa joukossa. Kipu oli henkistä, mutta yhtä todellista kuin jos se olisi ollut lähtöisin miekan tai veitsen viiltämästä haavasta. Kummisetä Fionn MacCormac oli löytänyt hänet kaukaa eteläisestä Fennoniasta, Tavasthusin läheltä. Karski soturi oli ottanut nyytin mukaansa, kuljettanut salaa Corrán Binneen ja ojentanut Pirunkirnun klaanin päällikölle, jonka vaimo oli ollut viimeisillään raskaana. Samana yönä syntynyt Filbur McCool sai Robista itselleen kaksoisveljen. Koska isoveljet Mark ja Apollo olivat syntyneet myös kaksosina, ei kukaan osannut epäillä vilppiä. Asioiden todellinen laita paljastui Robille neljätoista vuotta myöhemmin, muutama kuukausi sitten. Tilanne oli niin yllättävä, että se löi hänet kanveesiin. Hän  joutui pois tolaltaan, karkasi kotoaan ja aiheutti lopulta tapahtumien vyöryn, joka riepotteli hänet Mustallemerelle ja takaisin. Rob ei tiennyt, kumpi sattui enemmän, se, että hän ei ollut kasvattivanhempiensa oikea poika, vai se, että hänellä ei ollut lainkaan oikeita vanhempia. Ajatus oli samaan aikaan hämmentävä ja tuskallinen: hän halusi tietää, ketkä hänen vanhempansa olivat, mutta hän halusi myös, että Arttu ja Iiris olisivat hänen vanhempansa, että Mark, Apollo ja Filbur olisivat hänen oikeita veljiään, että pikku-Rose olisi hänen todellinen pikkusiskonsa.

-- Mitä nyt? Kaarne kysyi.

Yksinäinen kyynel kasteli Robin posken. Hän pyyhkäisi sen pois hihaansa ja sanoi: -- Ei mikään. Roska meni silmään. Täällä tuntureilla käy joskus niin.

-- Puhu minulle.

Rob katsoi kaukaisuuteen. Oli kotvan hiljaa, mutta sanoi sitten:

-- Tiedätkö? Olen kuin väärässä paikassa. Ilman historiaa, kuin väärän puun alla kasvava taimi.

Kaarne puristi hänen kättään ja sanoi: -- Tiedän tuon tunteen. Kun minut ryöstettiin kylästäni, olin niin pieni, etten muista siitä juuri mitään, en edes tiedä, ovatko muistikuvat pelkkää mielikuvitusta. Tsuudit pitivät minua orjana ja myivät pois. Vasta sitten sain kodin, mutta sekin oli eräänlainen valhe. Olin edelleen orja. Vaikka elin rikkauksien keskellä ja olin korkeassa asemassa, en voinut itse päättää kohtalostani. Minulla oli paljon ihmisiä ympärilläni, mutta läheisiä ystäviä vain vähän. Topkapin hovi oli pahimmanlaatuinen juonittelujen ja valheiden verkko. Siellä oli vaikea erottaa valhetta totuudesta ja ystävää vihollisesta. Kaikilla tuntui olevan joko paljon saavutettavaa tai paljon menetettävää. Se teki ihmisistä hulluja. He liehakoivat valid sultanaa ja halusivat päästä mahdollisimman lähelle häntä, jopa hänen paikalleen. Kaiken sen rikkauden ja loiston keskellä oli käsittämättömän paljon katkeruutta ja tyhjyyttä. Tunsin kuuluvani yhteen muiden hayemanien kanssa, tunsin olevani jalokivi muiden joukossa, mutta siitä ei syntynyt aitoa ystävyyttä, vaan jonkinlaista kohtalon pakottamaa toveruutta.

-- Kun Moriah tunkeutui pääni sisään ja tutki menneisyyttäni, menimme lähelle syntymääni, Rob sanoi.

Kaarne valpastui. -- Mitä näit?

-- Se oli kuin unta, kuin jokin kadonnut muisto, josta ei tahtonut saada otetta.

Rob poimi kiven käteensä ja heitti sen korkealle. Sitten hän otti toisen kiven ja osui sillä alas päin putoavaan kiveen. Kuului terävä napsahdus.

-- Luulen, että näin hetken, jolloin olin metsässä ja Fionn löysi minut. 

-- Siis näit hetken heti syntymäsi jälkeen. 

-- Niin... tai en osaa sanoa. Muistikuva oli niin häilyvä. Aivan kuin en olisi nähnyt kunnolla.

-- Vastasyntyneet eivät näe kunnolla. Ne aistivat lämmön ja äitinsä rinnan. Kaipaavat läheisyyttä, huolenpitoa ja hymyileviä kasvoja.

-- Minä näin Fionnin kasvot ihan lähellä. Tunnistin ne. Hän ei ole muuttunut siitä lainkaan.

-- Mitä muuta näit?

-- Hän piteli kädessään jotakin riipusta, ketjua. Siinä oli sormus ja jotakin muuta, jota en nähnyt kunnolla. Aurinko välkehti siinä kauniisti.

-- Se mahtoi olla jokin koru.

-- Ehkä.

-- Mihin näkysi loppui?

-- En halunnut nähdä kaikkea. En ollut vielä valmis. En halunnut kokea uudestaan syntymäni hetkeä. Aloin pistää vastaan Moriahille. Tunsin ikään kuin jonkin uinuvan voiman heräävän sisälläni ja uhmasin häntä. Pistin kampoihin oikein kunnolla.

-- Uhmasit kunnianarvoisaa äitiä. Aikamoista. Miten siinä kävi? Voisi kuvitella, ettet olisi selvinnyt siitä hengissä.

-- Hän lähetti minuun tuskan aaltoja, mutta minä käänsin ne takaisin. Sitten hän luovutti.

-- Oraakkeli luovutti. Kaikkea sitä kuuleekin. Muistatko nyt ihan varmasti oikein?

-- Niin siinä kävi. Hän kiskoi johdot päästään. Siihen minä havahduin. Hän vain käveli pois eikä sanonut enää mitään.

-- Mitä se riipus merkitsee?

-- En tiedä, Rob sanoi. -- Fionn ei ole koskaan maininnut siitä.

-- Ehkä se ei ollut tärkeää. Ehkä se ei liittynyt mitenkään sinuun.

-- Ehkä. En todellakaan tiedä.

Kaarne haroi pikimustia hiuksiaan ja vaihtoi puheenaihetta. -- Missä klaanisi piileskelee? Olemme taivaltaneet jo monta päivää.

Rob osoitti pohjoiseen. -- Jossakin tuolla. 

-- He ovat kaukana kotoaan. Kuinka he pärjäävät? Täkäläinen luonto näyttää karulta.

-- He elävät metsästä samalla tavoin kuin Lapponian sapmelaggit. He pyytävät riistaa ja kalastavat. Päivän tai parin päästä löydämme heidät. Sittenpähän näet.

-- Sapmelaggit. En ole kuullutkaan heistä. Millaista kansaa he ovat?

-- He ovat pienikokoista, mutta sitkeää ja uljasta porukkaa, eikä kukaan kestä kylmää yhtä hyvin kuin he. Olen nähnyt heidän peseytyvän jäisessä tunturipurossa ja hankaavan itsensä kuivaksi pakkaslumella. En itsekään kammoa kylmää, mutta se näky pisti minut tärisemään, vaikka olin täysissä pukeissa. He ovat myös pirullisen ovelia sotureita ja taitavia kätkeytymään.

-- Kuinka heidät tunnistaa?

-- He pukeutuvat suovillasta ja turpeesta kudottuihin ja poronturkiksesta ommeltuihin vaatteisiin, jotka sulautuvat hyvin maastoon. Sekä naiset että miehet pitävät polviin ulottuvia mekkoja ja yksinkertaisia housuja. Talvella vaatteita ja kenkiä topataan suovillalla ja pehmeäksi loukutuilla heinillä. Naiset pitävät myssyjä, joissa on langasta tehtyjä palloja. Miesten lakeissa on useita hiippoja ja juhlissa niiden kärkiin kiinnitetään kiliseviä kulkusia.

-- Tulemmeko näkemään heitä?

-- Ehkä. He ovat liikkuvaista sorttia. Kulkevat porojensa perässä. Heillä on muutamia mahtavia tietäjiä, mutta ne asuvat paljon pohjoisempana, Jäämeren rannalla. Tietäjät osaavat matkata tuonpuoleiseen ja puhua vainajien kanssa.

-- Olen kuullut tarinoita vainajien maista, mutta en ole koskaan tavannut ketään, joka olisi käynyt siellä. Hayemanit puhuivat varjoihmisten maasta, jota asuttavat sielut, jotka elävät ikuisesti. Sinne päästäkseen pitää tuntea kaikkein syvimmät juurikoodit, joihin meillä ei ollut pääsyä. Sanottiin, että ne veisivät tiedon alkulähteille.

Tiedon alkulähteille, Rob ajatteli. Hän näki mielessään riipuksen ja Fionnin kasvot. Pian he pääsisivät klaanin luo. Hän marssisi heti ensimmäiseksi kummisetänsä juttusille.

 

Luku 3 -- Kätkö

 

Vasta kolmantena päivänä he saapuivat kätkölle. Siellä oli viesti klaanin liikkeistä. Samanlaisia yhteyspisteitä oli muutamia eri tuntureita. Pieni syvennys kalliossa, sisällä muutamia kiviä näennäisen epämääräisessä järjestyksessä. Mark tutki niitä, kunnes hänen ilmeensä kirkastui.

-- Kuutisenkymmentä kilometriä pohjoiseen. Seurataan Thonóulea myötävirtaan ja poiketaan lopuksi länteen.

Nuoret Pirunkirnun hiidet kulkivat harvassa jonossa, sulautuivat osaksi virran kulkua. Välillä joki oli kapea ja kuohui vuolaana kallioiden välissä, toisinaan se avautui hitaasti virtaaviksi suvannoiksi. Leijulaudat eivät koskettaneet vettä, mutta niiden painevaikutus teki veden pintaan hennosti aaltoilevia vakoja.

* Toivottavasti klaani ei ole vaihtanut vielä paikkaa, Filbur nuotitti. * Minulla alkaa olla laudan varaus lopuillaan. Ei taida riittää sinne saakka.

* Sinulle tekisi hyvää taapertaa loput matkasta pikku koivillasi, Mark heitti. * Olet liian kiintynyt siihen lautaasi. 

Filbur oli veljeksistä ylivoimaisesti taitavin leijulaudan käyttäjä. Hän oli lahjakas ja ennen kaikkea sinnikäs harjoittelija. Eikä kaiken varovaisuuden ja epäröinnin täydellisestä puuttumisesta ollut haittaa hurjia temppuja tehdessä.

* Voi olla, että pääset itsekin taapertamaan, Filbur ilmoitti. * Täällä ei ole enää svenskien varikoita, joista voisi imuroida virtaa tai kähveltää uudet kennot.

* Lähin on kaukana idässä Loch Mórilla, Rob nuotitti. * Sekin jää pian novgorodilaisten jalkoihin.

* Jos ei ole jo jäänyt, Mark lisäsi.

* Minulla on sama ongelma, kuin Filburilla, Liam O'Neill nuotitti. Hän kulki jälkivartiossa joukon viimeisenä. * Kennojen varaus piiputtaa punaisella. Elättelin toivoa, mutta nyt näyttää, ettei virta riitä mitenkään perille asti.

* Pysähdytään kohta miettimään, mitä tehdään, Mark ilmoitti.

Muutaman kilometrin taivalluksen jälkeen, Mark siirtyi veden päältä vuolaana virtaavan kosken partaalle. Maasto oli alavaa ja suurimmaksi osaksi metsän peitossa. Painanne jatkui laajana, pitkänä kaistaleena pohjoisten ja eteläisten tunturien välissä itään kohti Loch Mória. Sen pohjalla kiemurteli joki, joka laski järveen viidenkymmenen kilometrin päässä. He eivät nähneet sitä, mutta tiesivät sen olevan siellä.

Mark otti kypärän päästään. Oli tyyntä. Kypärän painamat keltaiset hiukset olivat liimautuneet pitkin niskaa. -- Mikä on lautojenne varaustaso? hän kysyi.

-- Viisi prosenttia, Filbur sanoi.

-- Minulla seitsemän, Liam sanoi.

Muilla oli varausta riittävästi. Heille ongelmia tulisi vasta siinä vaiheessa, jos leirin ei olisikaan siellä, missä kivet väittivät sen olevan.

Rob katsoi kosken pyörteisiin. Vesi virtasi vuolaana, odotti malttamattomana pääsyä mereen, alkukotiinsa. 

-- Otetaan Liam ja Filbur vetoon, Mark sanoi. -- Kätketään kaikki ylimääräinen painolasti tänne. Ei kuluteta kennoja ihan loppuun. Kaiken varalta.

Rob katsoi Kaarnea ja kohautti olkiaan. Yhdessä ahkiossa oli has'hassineilta saatu ylipainepommi ja Valid sultanan antama metallilipas, jonka sisällöstä ei ollut varmuutta, mutta joka oli luultavasti äärettömän arvokas. Roxelanan hovi oli kuulu jalokivistään ja rikkauksistaan.

-- Meidän pitää peitellä ahkiot huolellisesti, Rob sanoi. -- Tavarat eivät saa joutua asiattomien käsiin. 

Joen töyräällä oli runsaasti harmaantuneita ajopuita ja kiviä, joilla he peittelivät ahkiot niin, etteivät ne erottuneet maastosta. Mukaan otettiin vain välttämättömin: aseet ja hieman muonaa.

Kaarne seisoi sivummalla Nessa O'Neillin seurassa. Hän katseli mustavalkoista lintua, joka pyrähteli kiveltä ilmaan, teki kaarroksia veden yllä ja syöksyi välillä veteen. Muutaman turhan yrityksen jälkeen se palasi kivelle suussaan maittava sudenkorennon toukka.

-- Fennit kutsuvat lintua koskikaraksi, Nessa O'Neill sanoi. -- Se elää kesät täällä pohjoisessa, viileiden vesien äärellä.

-- Vaatimattoman näköinen lintu. Mutta silti kaunis.

-- Siinä on jotakin samaa kuin meissä kaikissa metsän asukeissa.

Kaarne katsoi Nessaa. Tämä oli vaalea ja pitkä. Palmikot solmittu niskaan. Silmät viileän siniharmaat ja eloisat. Silmäkulmiin nipistyi pari uurretta, kun hän hymyili. Hänen kauneutensa oli yksinkertaista, luonnollista ja todellista. Eräällä tapaa hän oli kuin vastakohta Kaarnelle, jonka hiukset olivat sysimustat, iho vaaleanruskea ja kasvonpiirteissä itämaisia vivahteita. Kaarnen taivaansiniset silmät paljastivat, että hänen syntyperällään oli kytköksiä länteen ja pohjoiseen.

-- Lähdetään, Mark ilmoitti ääntään korottaen ja painoi kypärän päähänsä. Muut tekivät samoin ja nousivat laudoilleen. 

Filbur asettui selälleen leijulautansa päälle. Se oli saranoitu tangolla kiinni Markin laudan perään niin, että se vauhdin hidastuessa pitäisi etäisyytensä eikä liukuisi päälle. * Älkää sitten häiritkö minua, Filbur nuotitti. * Ajattelin ottaa pienet unoset.

57 kommenttia:

  1. Hyvä alku kirjalle. Vaikka itse en kovin tykkää kirjoista. Voisi olla kiva jos kirjaan tulisi joku tosi dramaattinen käännös jossain vaiheessa.
    ja en halua nimeäni kirjaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista! Otan ehdotuksesi huomioon. Voit aina muuttaa mielesi, jos haluatkin nimesi mukaan kirjan loppukiitoksiin. Laita minulle vain sähköpostia :)

      Poista
  2. Aloitus vaikuttaa jo kiinnostavalle, toivon kirjan loppuun draamaa hahmojen suhteisiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista! Mukava kuulla, että alku kiinnostaa. Mietitäänpä sopivaa jännitettä hahmojen välille :)

      Poista
  3. Aloitus kirjalle on hyvä ja kiinnostava ja kerronta on hyvin selkeää. Joku jännittävä käänne kirjaan olisi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Hyvä, että kerronta tuntuu selkeältä. Laitetaanpa jännitystä tulemaan :)

      Poista
  4. Aloituksen tarina on hyvä ja heti mukaansatempaava. Henkilöhahmoja on alussa ehkä hieman liikaa, mutta nimet oppii varmasti muistamaan. Pidän siitä, että kuvailua on paljon ja se tekee tarinasta kiinnostavan ja voi itsekin ajatella, miltä tapahtumapaikat näyttävät. Toisen luvun lopussa taitaa olla kirjoitusvirhe virkkeessä: Hänet oli jätetty vastasyntyneenä keskelle metsä, peuranvuotaan käärittynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kiva kuulla, että tarina tempaisi mukaansa. Olen samaa mieltä alun nimien kanssa. Niitä on hankalan paljon. Se johtuu vähän siitä, että edellisen kirjan lopussa on tuon tyyppinen porukka koolla ja tarina jatkuu siitä. Ehkä hahmoja voisi käsitellä alussa enemmän porukkana. Pitää miettiä. Kiitos, kun bongasit kirjoitusvirheen. Saan sen pois tekstistä :)

      Poista
  5. Kirja vaikutttaa hyvälle ja kuvailu on selvää, olisi kiva, jos tapahtuisi joku yllättävä muutos joka hämmentää kaikkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Elias! Kiva kuulla, että kuvailu on selvää. Laitetaan yllättävä muutos tilaukseen :)

      Poista
  6. Alku vaikuttaa hyvältä, vaikka nimiä onkin paljon mutta uskon että ne muistaa kyllä. Odottaisin kirjaan jotain yllättävää käännettä, jota kukaan ei uskonut tulevan muttei silti mitään liian radikaalia muutosta. Kirja on selkeästi kerrottua, ja ainakin itse pystyn kuvittelemaan tapahtumapaikat päässäni. Aikaisemmissa kirjoissa jotkut yksityiskohdat ovat olleet hieman sekavia mutta tässä en huomaa samanlaisia kohtia. Vaikka kirja ei olisikaan ensimmäinen jonka ottaisin käteeni kirjahyllystä, voisin silti lukea tämän kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kiva kuulla, että nimen tulva ei haitannut. Odottamattomia käänteitä on mukava kirjoittaa. Parhaimmillaan ne ovat odottamattomia itsellekin :) Kiva kuulla myös, että kerrotut tapahtumat on helppo "nähdä", ja että kerronta on riittävän selkeää. Ehkäpä luetkin kirjan vielä kokonaan :)

      Poista
  7. Alussa voitaisiin nopeasti kerrata ja muistuttaa, mitä hieman aikaisemmin vaikkapa edellisen kirjan lopussa on tapahtunut, ja miten on päädytty nykyiseen tilanteeseen. Miljöiden ja sijaintien kuvailut olivat hyviä, niistä pääsi hyvin kärryille siitä, missä ollaan ja liikutaan. Jo näinkin alussa olisi jännittävää, jos seurueelle sattuisi jo joitakin pieniä ongelmia matkalla, jotta kirjan alku olisi vielä enemmän mukaansatempaava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Tommi! Tuota alkuun sijoittuvaa edellisen kirjan tapahtumien kertausta pitää miettiä samoin kuin alkuun sijoittuvia ongelmia. Kiva, että miljöön kuvailut toimivat.

      Poista
  8. Alku vaikuttaa lupaavalta. Olisi kiva saada vähän lisää jännitystä tarinan alkuun, että mielenkiinto pysyy. Teksti on mielestäni selkeämpää, kuin edellisissä kirjoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Hienoa, että teksti on parantunut edellisiin kirjoihin nähden. Tavoitteeni on kirjoittaa aina vain parempia kirjoja. Alun jännittävyyteen pitänee kiinnittää huomiota :)

      Poista
  9. Kirjan alku oli tosi hyvä. Pidin erityisesti siitä, miten tapahtumapaikkoja kuvailtiin. En ole lukenut aiempia kirjoja, joten oli vaikeaa tietää kuka oli kukin ja mitkä ovat henkilöiden väliset suhteet, joten niistä voisi hieman kertoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Hyvä, että tarinan alku toimii. Sarjan kirjoittamisen yksi suurimpia haasteita on kertoa jokaisen osan alussa tarpeeksi ilman, että sortuu liikaan ja pitkästyttävään selittelyyn. Tuo alku on vielä tasapainoilua ja hakee muotoaan. Saa nähdä, miten se kehittyy :)

      Poista
  10. Kuvailu oli mielestäni todella taitavaa. Tapahtumapaikkoja ja tunteita kuvattiin erittäin mielenkiintoisesti.Kuvailua ei kuitenkaan tarvitse hirveästi enempää, liika kuvailu voi tehdä kirjasta liian sekavan. Kerronta oli todella yksityiskohtaista, ja liian yksityiskohtaisessa kerronnassa se lanka siihen juoneen saattaa kadota ja mielenkiinto hävitä. Alussa tuli aika paljon uusia henkilöhahmoja ja paikkoja mistä puhuttiin, mutta ne varmaan oppii tuntemaan sitten lukemisen myötä.Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta ja mukaansatempaavalta, kuvailu on taitavaa mutta se voisi ehkä olla vähemmän yksityiskohtaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Anni! Kuvailun määrä on ainaista tasapainoilua ja sitä tulee helposti liikaa. Kiva kuulla, että se on kuitenkin taitavaa ja että tarina on mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava. Alun henkilöhahmojen nimien mainitsemisia pitää ehkä karsia. Alussa voisi tapahtua jotakin, joka jakaa joukon ja tarina etenisi vähemmillä tyypeillä :)

      Poista
  11. Alku oli todella kiinnostava. Miljöitä kuvailtiin todella hienosti ja niistä sai helposti mielikuvan. Kirjan edetessä pidemmälle olisi kiva että, syntyisi jonkinlaisia ongelmia henkilöiden välillä, se sai kirjasta mielenkiintoisemman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kiva, että alku kiinnostaa ja kuvailu toimii. Tarinan edetessä on luvassa ongelmia :)

      Poista
  12. Kirjan alku on tosi hyvä! Paikkaa oli kuvaitu todella hienosti. En ole lukenut aikaisempia kirjoja, joten en tiedä mitä niissä on tapahtunut ihmisten välillä yms, mutta sen varmasti oppii, kun lukee kirjaa lisää. Tosi hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavasta kommentista! Ekan kirjan voi lukea tai kuunnella tältä sivulta: https://livekirjailija.blogspot.com/2020/03/rob-mccool-ja-krimin-jalokivi-youtubessa.html. Toinenkin kirja on tarkoitus tehdä ainakin e-kirjaksi.

      Poista
  13. Alku on todella hyvä. En ole lukenut ennen kirjojasi.
    Joten juoneen mukaan pääseminen oli hieman vaikeaa, mutta ehkä siihen mukaan pääsee, kun lisää lukee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ehkä olisi hyvä kertoa alussa kevyesti aikaisemmista tapahtumista. Nyt mennään toiminnallisuus edellä. Mukaan juoneen pääsee kyllä tarinan edetessä.

      Poista
  14. Alku on hyvä. En ole lukenut aiempia kirjoja, joten on hieman hankala päästä juoneen kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Juonesta alkaa saada kiinni, kun lukee pidemmälle.

      Poista
  15. Hyvä alku. Vähän hankalaa kyllä Päästä juoneen kiinni, mutta ehkä se selkenee, Kun lukee lisää.

    VastaaPoista
  16. Kirjaan oli aluksi hankala päästä mukaan kun en ollut lukenut kirjojasi aimemmin paljon, mutta kun oli lukenut enemmän tarinan juoni alkoi selkeytyä. Kirja oli ihan hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Hyvä, että juoni selkiytyy tarinan edetessä.

      Poista
  17. En tykkää oikein lukea kirjoja, mutta varmasti tämä on hyvä kirja jos lukisi enemmän. Alku oli helpommin ymmärrettävää kuin loppu osa. Luvut 2 ja 3 olivat hieman vaikeita ymmärtää, mutta ne selviäisivät varmasti, jos lukisi pidemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Jatka vain sinnikkäästi lukemista. Vähitellen tarina alkaa avautua.

      Poista
    2. Hei! Mikä tän kirjan juoni oikein on? Olin vähän eksyksissä kun luin sun kirjaa.

      Poista
    3. Kiitos kommentista! Tämän kirjan juoni ei ole yksiselitteinen eikä tule esille vielä ensimmäisissä luvuissa. Ei ainakaan käsikirjoituksen tässä vaiheessa. Ei siis ole mitään lähdemme etsimään aarretta -tyylistä alkutilannetta, jonka ratkaisua tavoiteltaisiin sitten koko loppu kirja :)

      Poista
  18. aluksi oli vähän vaikea tajuta mitä kirjassa oli tapahtumassa mutta sitten kun luki vähän se selkeni. kirjan 3 ensimmäistä lukua olivat mielestäni hyvät. sain hyvän mielikuvan paikasta missä henkilöt olivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Hyvä, että tapahtumat selkenivät alun jälkeen.

      Poista
  19. Aluksi kirja oli vähän epäselkeä ja siihen oli hankala päästä käsiksi mutta kun luli eteenpäin selkeni. Kirjan 2 ensimmäistä lukua oli hyviä mielestäni. Minusta henkilöt olivat hyviä ja tykkäsin juonesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kiva, että alun epäselvyyden jälkeen lukeminen alkoi luistaa. Kiva kuulla, että henkilöt ja juoni toimivat :)

      Poista
  20. Olen vasta kirjan alussa ja kirja kuulostaa jo nyt mielenkiintoiselle ja toivon että pysyykin sellaisena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kiva kuulla, että kuulostaa mielenkiintoiselta :)

      Poista
  21. kirja vaikuttaa mielenkiintoiselle ihan kokonaan en ehtinyt lukea mutta jatka samaan malliin niin hyvä tulee tämä on minusta kiinostavaa sisältöä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kiva kuulla, että sisältö kiinnostaa :)

      Poista
  22. Mielenkiitoiselta näyttää. Onko mitään tietoa milloin tulee julki kirjana(en hoputa, hiljaa hyvä tulee.). Muistan elävästi kun sain tuon 1 osan joululahjana ja luin heti joulupäivänä loppuun asti ja siitä lähtien etsinyt jatko-osia=) ps: ja nimimerkin laitan tohon alle
    T: Jasper

    VastaaPoista
  23. Lisäksi:Hahmot on hyviä ja etenkin Rob ja Kaarne (Filbur on kyllä lempparini) ja Robin menneisyys varmaan tulee ilmi tossa lopussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista Jasper! Julki tämä kirja tulee ensi keväänä (2021). Robin menneisyys ainakin valottuu tämän kirjan aikana. Saattaa jopa paljastua. En vielä tiedä itsekään :) Saa nähdä, mihin tarina vie.

      Poista
  24. Ensimmäinen lause vie mukanaan. Mainion mahtava alku! Pakko ostaa kun myyntiin tulee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kiva, että toimii heti alusta lähtien :)

      Poista
  25. Kirjan alku selkeä ja helposti ymmärrettävä! Hienoa!

    VastaaPoista
  26. Kirjan juoneen pääsee hyvin mukaan, vakkei olisikaan lukenut aiempia osia. Juoni on mielenkiintoinen ja mukaansatempaava. Ja kirjaa jaksaa lukea. Todennäköisesti jatkan kirjan lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Kiva kuulla, että tarina tempaa mukaansa!

      Poista
  27. Hyvä alku. Aluksi oli vaikeaa päästä juoneen mukaan mutta kyllä sitten pääsin, kun olin lukenut lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Alun kirjoittaminen on aina haasteellista. Minun täytyy hioa sitä yleensä moneen kertaan. Alku on myös tärkeä, koska siinä herätellään lukijan mielenkiinto tarinaan. Jos se onnistuu, on lukemista kivempi jatkaa.

      Poista