Rob McCool jatkuu, luvut 11 ja 12 (17.1.2021)



Kirjoita sivun loppuun kommenttisi. Jos et kommentoi omalla nimelläsi, lähetä nimesi sähköpostilla osoitteeseen tatukokkolive (ät) gmail.com. Lisään sen tulevan kirjan loppukiitoksiin :)


Uusille lukijoille tiedoksi, että tämä ei ole valmiiksi kirjoitettu jatkokertomus, vaan romaanin käsikirjoitus, joka muuntuu ja muotoutuu ajan myötä hyvinkin erilaiseksi, kuin miltä se aluksi näyttää.

Luku 11 -- Seitalinnake


Rob McCool ja Kaarne johdatettiin sapmelaggien seitalinnakkeeseen. He saivat istua porontaljoilla peitellylle puunrungolle nuotion ääreen.  Heidän luokseen tuli kaksi miestä, jotka muistuttivat kaskipellolla töröttäviä, hiiltyneitä huhtakantoja. Poskilla oli nokea ja vaatteet olivat savun tummentamat. Toinen heistä oli päällikkö Aslak Sarre, toista he eivät olleet nähneet aikaisemmin. 

Miesten vanavedessä tuli esiin nainen, jonka ylväästä ryhdistä ja suun tiukasta viivasta näki hänen olevan korkeassa arvossa. Hänen vaatteensa olivat puhtaat ja säihkyivät revontulten väreissä.

-- Tulitko sisään savupiipusta, Rob kysyi päällikkö Aslak Sarrelta, jonka valkoinen parta oli värittynyt tuhkanharmaaksi.

-- Tuhkalla kunnioitamme taistelussa kaatuneita, päällikkö sanoi.

-- Olen pahoillani, Rob sanoi.

-- Ei se mitään. Tämä on vasta alku. Rodilaiset on keskittäny tänne ison voiman. Sanovat, että muitakin ruhtinasia on siinä mukana. Svenskiläiset pötkii pakoon, minkä kintuista pääsee ja vetävät porukkansa Duortnosin taakse. Ne on luopuneet toivosta. Eivät pistä enää vastaan. Me ollaan nyt yksin.

-- Rummut näyttävät huonoja aikoja, sanoi pieni, mustahiuksinen mies päällikön vieressä. Hän imaisi piippuaan ja puhalsi savut kattoon. 

-- Kuka olet, Rob kysyi.

-- Kukas olet itse?

-- Olen Pirunkirnun klaanin Rob McCool.

-- Vai pirunkirnulaisia.

-- Joukhi on shamaanimme, päällikkö Aslak Sarre sanoi.

-- Meidän ei pidä luovuttaa, vaikka tilanne näyttääkin pahalta, Rob McCool sanoi. -- Meidän on yhdistettävä kaikki voimat. 

-- Kautta Bajánin salamoiden, Joukhi manasi. -- Ei meitä ole tarpeeksi. Lapponia on iso maa ja täällä on vähän ihmisiä. Ei rusien vempeleille pärjää porojen ja muskettien kanssa. Jos alamme vikuroida, meidät korvamerkitään ja myydään etelään.

-- Pahalta näyttää, Aslak murahti. -- Rusit ei tappele niin kuin pitää. Ne ei kunnioita sopimuksia. Ne lentää suurilla laivoillaan ja pistää kaiken matalaksi.

-- Meidän on vastattava samalla mitalla, Rob sanoi.

Joukhi naurahti epäuskoisena: -- Etkö kuullu, mitä just virkoin? Ei mahdeta mitään, kun vastassa on isoja taistelulaivoja ja suojakenttiä ja kirottuja opritsnikkejä.

-- Meidän täytyy varustautua niin, että emme jää alakynteen, Rob sanoi ja katsoi shamaania tiukasti silmiin. 

-- Ja mitenkä tuo onnistuu, jos saa kysyä? Varusteet on kalliita. Niihin menee enemmän kultaa kuin saamme Morgamojalta sadassa vuodessa. Ja mistä varusteet, vaikka kultaa löytyisikin?

-- Meillä on varoja ja suhteita. Klaaneilla on myös kätkettyjä varastoja, ylipainepommikin.

Sapmelaggit valpastuivat. Päällikkö Aslak Sarre sanoi: -- Minkälaisia varoja? Täytyy olla mahtava aarre, jos sillä pystyy ostamaan kiellettyjä aseita.

-- Itse asiassa emme aivan tarkasti tiedä, mitä meillä on, Kaarne sanoi.

-- Kuinka niin ette tiedä? Aslak kysyi.

-- Varat ovat lippaassa, jossa on aikalukko, Rob tarkensi. -- Emme ole saaneet sitä vielä auki.

-- Taidattekin kertoa pelkkiä satuja, Joukhi tiuskaisi ja sylkäisi nuotioon. -- Mistä sellainen lipas on saatu? Vuorenpeikon luolastako?

-- Sain sen Sulttanaatista, Rob sanoi ja nyökkäsi Kaarnen suuntaan. -- Se oli palkkio hänen pelastamisestaan. 

-- Tuon pelastit ja sait satuaarteen, Joukhi naurahti epäuskoisesti ja katsoi Kaarnea silmät palavina. -- Tuon huitukan. Moista palttua minä en kyllä niele.

Sapmelaggien päällikkö Aslak Sarre tuijotti Robia ja murahti. -- Selitä!

Rob huokaisi ja katsoi Kaarneen. Kaarne ymmärsi, että miehet oli saatava uskomaan heidän tarinansa. Hän sanoi: -- Minä olin Sulttanaatin hayeman.

-- Mikä ihmeen hayeman? Aslak kysyi.

-- Koodinkantaja.

Miesten kulmat kohosivat.

-- Väitätkö olleesi Sulttanaatin pyhä koodinkantaja? Joukhi kysyi epäuskoisesti.

-- En väitä. Minä olin.

Joukhi ratkesi pilkalliseen nauruun. Hän iski kämmenet polviinsa, haukkoi henkeään ja hieroi vettä silmistään. -- Jos sinä olet ikikuuna päivänä ollut koodinkantaja, niin minun täytyy olla Pohjolan ylimmäinen shamaani ja napapiirin mahtavin koodinmurtaja.

-- En tiedä, mikä sinä olet, vaikkakin epäilen vahvasti sanojasi, Kaarne sanoi lainkaan hymyilemättä.

-- Sitä minä tarkoitan, Joukhi sanoi vakavoituen. -- Sinä valehtelet. En usko sinun satuja.

Rob näki, kuinka puna alkoi levitä Kaarnen kasvoille. Hän keskeytti alkavan riidan. -- Ei teidän tarvitse uskoa hänen olevan koodinkantaja, mutta meillä on joka tapauksessa lipas, joka mitä todennäköisimmin sisältää suunnattomia rikkauksia.

-- Ja missähän tuo satuaarre mahtaa olla? Joukhi kysyi.

-- Kätkimme sen Thonóulen yläjuoksulle kohtaan, missä Anaarin joki tulee lähelle.

-- Vaikka puhuisittekin totta, jota kovasti epäilen, Joukhi sanoi, -- ja vaikka meillä olisikin satuaarre käsissämme, niin mistä saisimme aseet? Ei niitä ainakaan tuntureilla myydä.

-- Minä voin järjestää sen, Kaarne sanoi. 

-- Sinulta eivät jutut lopu, Joukhi sanoi ja nauroi päälle. -- Mikä mahtaisikaan olla asia, jota sinä et pystyisi järjestämään?

-- Minulla on yhteyksiä henkilöihin, joilla on hallussaan uusimpia aseita. He tekevät mitä vain, laittomuuksiakin, kunhan summa on riittävän suuri.

-- Ja keitähän nuo henkilöt mahtavat olla?

-- Has'hassineja. 

-- Has'hassineja, Aslak Sarre sanoi ja äänensävystä, saattoi arvata, että hän tunsi nimitykseen liittyvät tarinat.

Joukhi pyöritti silmiään ja huokaisi. -- Minä en jaksa enää edes nauraa. Ovatko kuolemattomat murhaajat hyviäkin tuttujanne?

Kaarnea alkoi kyllästyttää shamaanin nihkeys. Hän sanoi korostetun tyyni ilme kasvoillaan. -- He puhuvat minulle, jos minä otan yhteyttä.

-- Tämä alkaa mennä yli minun ymmärrykseni, Aslak Sarre sanoi. -- Saatte kaiken kuulostamaan niin helpolta, niin helpolta. On pyhää koodinkantajaa, on has'hassinit ja on Sulttanaatin aarre. Mutta ainut tosiasia on, että Novgorodin johtamat joukot vyöryvät maillemme ja valtaavat pian koko Fennonian eivätkä ne ole mikään heinähankoja heiluttava roskajoukko. Ruhtinaiden yhdistyttyä ne on kenties mahtavin voima koko maailmassa.

-- Rajansa se on mahtavuudellakin, Rob sanoi. -- Me pärjäämme käyttämällä älyä ja oveluutta. Me tunnemme nämä maat parhaiten. Me osaamme piiloutua ja hyökätä yllättäen. Tehokkailla aseilla voimme uhmata heidän lentäviä aluksiaan. Me nakerramme heidän joukkojaan vähä vähältä, kunnes he kyllästyvät, pakkaavat tavaransa ja häipyvät.

-- Mitä, jos he pistävät kaiken palasiksi ja runtelevat kaiken maan tasalle? Polttavat koko Lapponian tuhkaksi.

Rob vilkaisi Kaarneen ja huokaisi. Hänkin alkoi turhautua miesten vastusteluun. -- Minusta tuntuu, että tämä keskustelu pitää käydä suuremmissa pöydissä. Meidän täytyy nostattaa kaikki heimot vastarintaan läpi koko Fennonian. Ei siinä yhtä sapmelaggien leiriä kaivata. Ei novgorodilaisia pelkillä porovaljakoilla ja musketeilla pois ajeta. Siinä olette oikeassa.

-- Kaikki heimot, Joukhi sanoi ja sylkäisi nuotioon niin, että mustunut puu sihahti. -- Mitkä heimot? Ei Fennoniaan jää kuin orjia ja metsäläisiä, kun svenskit, juutit ja norrit ovat pötkineet pakoon.

Rob yritti hillitä kiihtymystään ja sanoi painokkaasti: -- Minusta tuntuu, että sinulla ei ole käsitystäkään siitä, millaisia metsäläisiä tämän maan metsissä piilee, ja kuinka vaarallisia he ovat, kun sille päälle sattuvat.

-- Hänen puheissaan saattaa olla perää, Aslak Sarre sanoi Joukhille. -- Jos kaikki metsäläiset ovat puoleksikaan niin mahtavia, kun te olitte meitä pelastaessanne, voi ruseille tulla pieni yllätys.

-- Onko teillä laitteita, joilla pääsee kiinni kansainvälisiin data-aaltoihin? Kaarne kysyi.

Aslak osoitti Joukhia, joka pälyili Kaarnea kuin vihainen tunturisusi.

-- On meillä laitteet, Joukhi sanoi, -- mutta ei niillä pääse kansainvälisille vesille. Siihen tarvitaan korkean tason dataluokitukset sun muut. Me pystymme pitämään yhteyttä vain oman porukan kesken ja siinäkin pitää olla hiton varovainen. Mitä oikein luulit? Että meillä olisi täällä jokin tähtienvälinen radioasema, jossa kysellään, että millainen sää on Jupiterissa ja Saturniassa. Niinkö? Että mitäpä sinne kuuluu. Tämä on kuule tyttöseni seitalinnake eikä mikään keisarillinen postitoimisto.

-- Näytä minulle tietä, ukkoseni, Kaarne sanoi. -- Mennään katsomaan niitä laitteita.

Joukhi punehtui ja kohotti kulmakarvojaan, mutta Kaarnen ilme oli sellainen, että mies hillitsi itsensä ja jätti kommentit sikseen. Hän nousi ja lähti.

-- Menkää perässä, miesten mukana nuotiolle tullut nainen sanoi. -- Älkää härnätkö sitä turhaan. Se on hyvä shamaani, vaikka onkin ylpeä ja äkkiväärä luonne. Ei vanha ukko siitä sen mukavammaksi muutu, vaikka miten päin olisitte.

-- Minä kuulin tuon! Joukhi huusi, mutta ei kääntynyt, vaan jatkoi matkaansa pää raskaana.

-- Kiitos neuvosta, Kaarne sanoi, -- mutta tuollainen asenne saa tunteet kuumenemaan, ei sille mitään voi. Kuka olet?

-- Se on mun eammini, Aslak Sarre sanoi.

-- Olet hänen vaimonsa, Kaarne totesi.

Nainen nyökkäsi.

-- Onko shamaaninne aina noin kiukkuinen? Kaarne kysyi.

-- Taitaapa olla, nainen vastasi. -- Siihen kyllä tottuu. Pitkät taipaleet varjomaailmoihin ovat synkistäneet hänet.

-- Mikä on nimesi? Kaarne ja Aslakin vaimo puhuivat nyt kuin olisivat nuotiolla kahden. He eivät edes katsoneet Robiin ja Aslakkiin.

-- Gáddja.

-- Onko sinulla lapsia?

-- Neljä.

-- Puhu heimosi naisille, että meidän on puolustettava tätä maata. Jos emme pistä vastaan, meistä tehdään orjia. Olen kokenut sen kohtalon, enkä halua niin tapahtuvan kenellekään.

-- Minä puhun. Meistä on tullut syrjäinen kansa. Olemme aina väistyneet vahvempien tieltä. Vuosisatojen ajan olemme siirtyneet aina vain pohjoisemmaksi. 

Gáddjá katsoi vierellään istuvaa Aslakkia ja sanoi: -- Ehkä on viimeinkin aika pistää vastaan. Meiltä loppuu tila. Seuraavaksi joutuisimme heittäytymään Jäämereen.

-- Älähän nyt tee asiaa liian suureksi, Aslak sanoi.

-- Miten niin suureksi? Hetki sitten seisoin rusien leijuvassa rahtilaivassa. Olin varma, että joudun lapsineni orjuuteen jonnekin kauas pois.

-- Ja nyt olet kuitenkin tässä.

-- Niin olen ja sinulla on ahkiollinen tuhkaa päässäsi.

Sapmelaggien päällikkö ei tiennyt, mitä sanoa vaimolleen. Hän nousi ja sanoi Robille: -- Menkää Joukhin luo. Hän auttaa teitä siinä datahommassa sen, minkä kykenee.

-- Minne hän meni? Rob kysyi noustessaan pehmoisilta porontaljoilta. 

-- Menkää vain tuohon suuntaan, Aslak sanoi ja heilautti kättään. -- Sieltä alkaa käytävä, jonka seinässä on valoja pitkin matkaa. Olkaa varovaisia. Siellä on paljon rappuja. Nouskaa niin pitkälle kuin pääsette. Älkää välittäkö ovista, jotka johtavat sivukäytäviin. Koputtakaa, kun tulette huipulla olevalle ovelle. Joukhi on siellä.

-- Kiitos, Rob sanoi. 

-- Kiitos, Gáddjá, Kaarne sanoi. -- Me haluamme rusit pois täältä yhtä paljon kuin tekin. Yksin emme pärjää, mutta yhdessä voimme onnistua.

-- Toivon niin, vaikka sydämeni pelkääkin, että tunturit värjäytyvät punaisiksi hyvän aikaa ennen syksyn ruskaa.


Luku 12 -- Yhteydenotto



Rob McCool ja Kaarne nousivat kierteenä kohoavia rappuja pitkin seitalinnakkeen huipulle. Viimein vastaan tuli ovi, joka päätti käytävän. Rob koputti vanhoja, kelohonkaisia ovilankkuja.

-- Sisään, kuului Joukhin ääni oven takaa.

Rob veti oven auki. He näkivät Joukhin seisomassa puupölkyllä varpaillaan ja horjahtelevan vaarallisesti. Hän työnsi antenniputkea katossa olevaan koloon.

-- Älkää siinä ihmetelkö, vaan tulkaa auttamaan. Toinen pää mene seidan laelle. Tavallisesti se on täällä piilossa.

Rob McCool meni auttamaan shamaania. Luolan yhdellä seinustalla oli lankkupöytä, toisella sänky, kolmannella hyllykkö, jossa oli erilaisia laitteita ja muutamia kirjoja.

-- Mikä teillä kesti? Joukhi ähkäisi ja survoi putkea ylöspäin.

-- Vaihdettiin pari sanaa päällikön kanssa, Rob vastasi ja tarttui putkeen. Kaarne piti huojuvaa pölkkyä aloillaan.

Shamaani ähkäisi uudestaan ja työnsi sokan putkessa olevaan reikään. Hän astui alas ja vieritteli pölkyn pöydän luo, istui pölkylle ja alkoi säätää edessään olevaa kojetta. Se ei näyttänyt viestilaitteelta, vaan epäilyttävältä sekamelskalta, jossa oli johtoja, kondensaattoreita, sulakkeita ja lamppuja. Hän otti sivusta hieman kukkaseppelettä muistuttavan pannan, painoi sen päähänsä. Sitten hän työnsi johtimen korvansa takana olevaan istukkaan ja käänsi etsinlasit silmiensä eteen.

-- Pitäisi olla parempi vahvistin, hän mutisi. -- Mutta ei sekään auta, jos ei tiedä oikeita juurikoodeja. Tällä pääsee käsiksi vain pintatason viestikenttiin.

-- Onko sinulla implanttisovittimia? Kaarne kysyi.

-- Tietysti on. Ja takapihalla on kuurakettien vuokrausasema. Kaksi lentoa yhden hinnalla. Shamaanin sarkasmi täytti luolahuoneen jäätävällä viileydellä. -- Ei ole ollut koskaan käyttöä sellaisille sovittimille. Mitä minä niillä tekisin?

-- En pääse tuohon laitteeseen kiinni ilman niitä, Kaarne harmitteli. -- Tarvitsen kuitenkin laitteitasi saadakseni signaalilleni vahvistusta, en voi  yksin kytkeytyä kansainvälisiin aaltoihin.

-- Kuinka sitten pystyit sekoittamaan fregatin tietojärjestelmän? Rob kysyi. -- Sinulla ei ollut minkäänlaisia apulaitteita.

-- Fregatti oli tarpeeksi lähellä ja sen järjestelmässä on valmius suoraan yhteyteen, tarvitsi vain tarttua kiinni siitä säteileviin data-aaltoihin.

-- Mutta tässä se ei onnistu, niinkö?

-- Ei onnistu, koska tuossa johtojen sekamelskassa ei ole vastaanotinta, joka tukisi implanttini lähetyssignaaleja.

-- Oliko sitten ihan turhaa tulla tänne? Rob kysyi levittäen käsiään. 

-- Ei välttämättä.

-- Miten niin?

-- Voimme ohittaa ongelman, jos sinä otat Joukhin päälaitteen, ja minä murtaudun mukaasi, kun avaat yhteyden. Sitten menemme yhdessä suuremmille vesille.

-- Tuo kuulostaa aika villiltä. Miksi et voisi tehdä sitä suoraan itse?

-- Usko jo. En ilman sovittimia. Voin kuitenkin murtautua sisään laitteeseen ulospäin lähtevän signaalin kautta. Tiedän, että tämä kuulostaa monimutkaiselta, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole. Ja järjestelmässä täytyy olla ensin isäntä. Muuten se ei toimi.

Joukhi kröhäisi kurkkuaan ja sanoi: 

-- Saanen huomauttaa, että tämä järjestelmä on minun. Minä olen sen isäntä.

-- Kaikella kunnioituksella, arvon shamaani, Kaarne sanoi, -- mutta minun on tehtävä tämä yhdessä Robin kanssa. Emme voi sekoittaa siihen sinua. Se aiheuttaisi vain ongelmia. Me tunnemme has'hassinit. Antaisitko laitteen Robille?

Joukhi nousi pölkyltä, perääntyi askeleen ja otti kiinni päässään olevasta laitteesta. Korvan takana kiinni oleva johdin oli vielä kiinni johtokimpussa ja veti sitä pitkin pöydän reunaa.

-- Ette voi tehdä sitä ilman lupaani, Joukhi uhosi. -- Olen lukinnut laitteen vahvalla koodilla.

-- Miksi et halua auttaa meitä? Kaarne kysyi. -- Tämä on myös sinun heimosi etu. Kaikkien sapmelaggien etu.

Joukhi mulkoili Kaarnea pistävin silmin. -- Jos tämä on jonkinlainen juoni, jos aiottekin panna minut viralta. Yritätte viedä minun paikkani.

-- Siitä ei ole pelkoa, Rob sanoi. -- Lainaamme vain laitteitasi ja jätämme sinut rauhaan. Mutta sinä voit olla tekemässä kansanne historiaa. Ajattele, että voit joskus kertoa, kuinka autoit pelastamaan sapmelaggit ja koko Fennonian. Maineesi kiirii vaikka kuinka kauas, ja nimesi muistetaan ajasta aikaan.

Joukhi ei voinut olla ajattelematta, mitä sellaisesta maineesta seuraisi. Ihmiset tulisivat pitkästäkin matkasta pyytämään häneltä apua ja neuvoa elämän kiperissä kysymyksissä. Häntä kutsuttaisiin mahtavaksi Joukhiksi.

-- Hyvä on, Joukhi sanoi ja ojensi laitteen Robille. -- Olkaa sitten varovaisia sen kanssa.

-- Riittääkö aikuissa virtaa?

-- Ainakin puoleksi tunniksi, Joukhi sanoi. -- Ne ovat melkein täynnä. Sitten pitää polkea lisää sähköä.

-- No, se riittää kyllä meille, Kaarne sanoi ja asettui istumaan kallioseinää vasten. -- Rob, sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin avata yhteys ja katsoa, mitä tapahtuu. Pidä kuitenkin laite koko ajan päässäsi.

-- Selvä homma, Rob kuittasi. Hän painoi Joukhin rakentaman, omituisen häkkyrän päähänsä, kytki johtimen korvan taakse ja laski etsimet alas. Ajatusohjauksen käyttöliittymä oli tuttu. Geometriset kuviot liikahtivat oikeaan asentoon ja yhteys aukesi.

Meni muutama sekunti, kun hän näki Kaarnen viestin etsimissä.

* Pääset mukaan aika mielenkiintoiselle matkalle.

* En malta odottaa.

* Sinun on parempi pitää kiinni jostakin.

Robin silmissä alkoi vilistää monenvärisiä pisteitä ja viivoja. Hänestä tuntui kuin hänet olisi imaistu jonkinlaiseen villiin pyörteeseen.

* Olemme kansainvälisessä datavirtauksessa, Kaarne nuotitti. * Etsin turvallisen reitin, jota pitkin pääsen muodostamaan yhteyden has'hassineihin. Tämä voi tuntua sitten aika kummalliselta. Älä säikähdä.

* Olen joskus seurannut Apollon ja McCrackenin seilaamista datavirroissa. Se on kieltämättä aika vauhdikasta meininkiä.

* Voit aina sulkea silmäsi, mutta et pääse kokonaan pakoon millään, koska olet kytkeytynyt laitteistoon ajatuksillasi.

* Eiköhän tässä pärjäillä.

Hurjinkaan syöksy leijulaudalla pitkin vaaroja ei vetänyt vertoja tuntemukselle, jonka datavirroissa heittelehtiminen aiheutti. Vatsaa kouristi ja pää vääntyi kierteelle kuin pesurätti. Valopisteet häikäisivät silmiä ja monenlaiset geometriset kuviot paiskautuivat suoraan päin naamaa. Kaarne kuitenkin hallitsi tilanteen. Hän koversi heille rauhaisan sopen virtauksen reunalle. Rob ihaili ympärillään soljuvaa sähköistä datavirtaa. Hän oli hahmottavinaan katkelmia äänistä ja kuvista, eräänlaisia välähdyksiä ja paukahduksia. Kaarne liikutti käsiään, koodasi viestin ja lähetti sen matkaan. Se näytti linnulta tai siivekkäältä pallolta, jonka hän paiskasi virtaan. 

-- Kuin koskikara, Kaarne naurahti.

-- Minne se on matkalla?

-- Kaikkialle.

Meni vain muutama sekunti, kun se jo palasi.

Kaarne sieppasi sen virrasta ja mursi auki. Sisältä paljastui eräänlainen mytty, joka aukesi ja jäi leijumaan ilmaan. Siihen muodostui Ashan kuva.

-- Voit laittaa silmät kiinni, mutta näet silti, mitä tapahtuu, Kaarne sanoi Robille. -- Tämä kaikki on istukan kautta yhteydessä suoraan päänuppiisi. Mielesi on nyt osa datavirtaa.

Rob katsoi käsiään, jotka olivat hänen omansa, mutta eivät kuitenkaan olleet. Hän liikutti niitä, mutta ei täysin hallinnut itseään. Hän lähti kävelemään epävarmoin askelin. Ohjasi aineettoman olemuksensa Kaarnen luo. 

-- Voisiko tänne eksyä? hän kysyi. -- Sanat tulivat ulos suusta, mutta niissä oli konemainen sointi.

-- Ilman muuta. Tämä on kuin kokonainen maailma. Vain paljon suurempi.

-- Eikö tämä ole vaarallista?

-- Kyllä on. Tietysti. Mitä luulit?

-- Mutta miksi sitten...?

-- Shh! Kuuntele.

Ashan kuva alkoi liikkua. Se katsoi heitä ja hymyili. -- Metsänpeikko ja jalokivi. Olisihan minun pitänyt arvata. Mikä hätänä, kultaseni?

-- Eipä tässä sen kummempaa, Novgorodin joukot vain hyökkäävät tänne Fennoniaan ja ollaan jäämässä jalkoihin.

-- Elämme erikoisia aikoja, Asha sanoi. -- Novgorodin vanha ruhtinas on heikkona. Sanotaan, että hän on vuodepotilas eikä ota enää osaa päätöksiin. Moskovan tsaari on hermotaudin vaivaama eikä pysty pitämään valtaa käsissään. Valtaosa boijareista, oligarkeista ja ruhtinaista on hyväksynyt prinssi Vladimirin johtajakseen. Tsaariksi häntä ei ole yritetty kammeta, mutta hänellä on paljon suosijoita. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu. Joukot ovat kerääntymässä hänen lippunsa alle.

-- Ei kuulosta hyvältä, Rob kirosi.

-- Ystävämme Vladimir on häikäilemätön, Asha jatkoi. -- Hän valtasi kasakoiden maat, vaikka ne on suojattua kansainvälisillä sopimuksilla. -- Koko maailma on varpaillaan. Skandien unioni vapisee. Olen kuullut huhuja, että valid sultana varustautuu täysimittaiseen sotaan. Rusit ovat yllyttäneet kreikkalaisia, unkarilaisia ja Balkanin slaaveja kapinoimaan heidän yliherruuttaan vastaan.

-- Mitä prinssi Vladimir haluaa? Rob kysyi.

-- Luulisin, että hän haluaa tsaariksi. Ainakin hän haluaa Novgorodille meriyhteyden. Kyse on rahasta ja vallasta, kuten aina. Rahtialukset kulkevat matalalla. Ne tarvitsevat raivattuja väyliä ja kuluttavat paljon energiaa ylittäessään ylänköalueita. Hyvät meriyhteydet tuovat maahan vaurautta. Ja kun maa vaurastuu, vaurastuu myös maan johtaja. Prinssi Vladimir haluaa pohjoisessa Itämerelle ja etelässä Mustallemerelle tai jopa Välimerelle. Näyttää siltä, että hän haaveilee Novgorodin muinaisesta loistosta, joilloin valtakunta kattoi kaikki maat noiden merien välissä. Pohjoisessa esteenä ovat skandit unioneineen ja etelässä mahtava Sulttanaatti.

-- Voivatko rusit hyökätä kahteen suuntaan yhtä aikaa. 

-- Novgorodilaiset ovat valmistautuneet sotaan kaikessa hiljaisuudessa. Vasta viime aikoina olemme saaneet vihjeitä siitä, mitä he ovat puuhailleet. He ovat kehittäneet aseitaan ja joukkojaan. 

-- Kansainväliset sopimukset kieltävät edistyneiden aseiden käytön valtakuntien välisissä selkkauksissa, Kaarne sanoi. 

-- Olet oikeassa, Asha sanoi. -- Se on saanut suurvaltojen hallitsijat tuudittautumaan turvallisuuden tunteeseen. He ovat tyytyneet riistämään omia kansojaan. Prinssi Vladimirille se ei vain riitä. Se ei anna hänelle tarpeeksi. Hän haluaa enemmän. Ja hän haluaa sen nyt.

-- Tuo kuulostaa aivan hullulta, Rob sanoi.

-- Riippuu näkökulmasta, Asha sanoi. -- Mutta tämä keskustelu alkaa luisua pelkäksi tylsäksi poliittiseksi katsaukseksi. Mitä asiaa sinulla olikaan Alya?

-- Kutsu minua Kaarneksi. Alya on mennyttä elämää.

-- Se sopii, Kaarne-kultaseni.

-- Meillä on ongelma, Kaarne sanoi. -- Haluamme nostattaa kansan Novgorodia vastaan, mutta meillä ei ole riittävästi tehokkaita aseita.

-- Vai niin. Mitenkähän se liittyy meihin? Asha kysyi.

-- Voisitteko te toimittaa meille aseita?

-- Toki, mutta se maksaa. Ja se maksaa paljon.

-- Me voimme maksaa valid sultanan palkkiolla, Rob sanoi.

-- Ja kuinkahan suuresta summasta mahtaa olla kyse? Asha kysyi. -- Tiedän toki lippaasta, mutta en sen sisällöstä.

Tuli hiljaista. Rob ja Kaarne katsoivat toisiinsa.

-- Sitä me emme vielä tiedä, Rob jatkoi. -- Emme ole avanneet lipasta.

-- Avatkaa se nyt. Aikalukon pitaisi olla auki. Tarvitsette vain Robin sormenjäljen ja aarre on teidän.

-- Se ei nyt oikein onnistu, Rob sanoi.

-- Mitä ihmettä, oletko hukannut sormesi?

-- Lipas ei ole täällä.

-- Missä se sitten on?

-- Jätimme sen Thonóulen yläjuoksulle, Rob sanoi ja tajusi samassa, että Asha pääsi hänen ajatuksiinsa ja näki jokimaiseman ja paikan sijainnin aivan kuin hän itsekin.

-- Saisit olla varovaisempi, Asha virnisti. -- Naiset lukevat sinua kuin avointa kirjaa.

Rob tunsi punan poskillaan. Hän toivoi, ettei se näkyisi hänen virtuaalihahmossaan.

-- Me haemme lippaan ja otamme uudestaan yhteyttä, kun tiedämme sisällön arvon, Kaarne sanoi.

-- Hyvä on, kultaseni. Teemme mielellämme yhteistyötä varakkaiden asiakkaiden kanssa, Asha sanoi.

-- Vie terveiset Omarille ja Kemalille.

-- Minä vien. Suukkoja Robille.

Yhteys katkesi. Meni vähän aikaa, ennen kuin Rob havahtui todellisuuteen. Hän irrotti johtimen korvansa takaa, otti Joukhin rakentaman häkkyrän pois päästään ja hieroi silmiään. Kaarne oli noussut jo seisomaan. Hän oikoi jäseniään ja veti keuhkoihinsa ilmaa. 

-- Vähän niin kuin heräisi unesta, Rob sanoi.

-- Uuvuttavaa, eikö totta, Kaarne sanoi.

-- No, Joukhi sanoi malttamattomana. -- Mitä tapahtui? Saitteko yhteyden? 

-- Saimme, Kaarne sanoi.

-- Minä arvasin sen, Joukhi sanoi ylpeänä laitteittensa toimivuudesta. -- Näillä vermeillä pääsee vaikka minne. Entä vastaus?

-- Se jäi vielä ilmaan. On eräs asia, joka pitää selvittää.

-- Eräs asia?

-- Niin, mutta se hoituu kyllä. Mennään Aslakin luo. Meidän on aika lähteä.

2 kommenttia:

  1. En ollut aikaisemmin lukenut näitä kirjoja, mutta vaikutti tosi hyvältä. Joissain kohdissa voisi olla vähemmän vuoropuhelua.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Täytyy miettiä tuota vuoropuheluasiaa. Tarkoititko nimenomaan näitä lukuja 11 ja 12?

    VastaaPoista