maanantai 1. elokuuta 2022

Kirja lähtee painoon huomenna!

Vihdoinkin on lyöty piste kolmannen Rob McCool -tarinan loppuun. Tie on ollut pitkä ja kiemurainen, mutta ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen. Tämän hetken tunnelmaa on vaikea kuvailla. Se on viimeinkin valmis!


Projekti kesti kaikkiaan n. 4 vuotta. Paljon kauemmin kuin olisin kuvitellut. Kouluvierailuja, kirjoittamista, välissä pitkiä taukoja. Onnistumisia ja epätoivon hetkiä.

Nyt kesän aikana valtava loppurutistus kirjoittamisessa. Pitkiä päiviä, valvottuja öitä. Ja mikä hienointa: pääsin käymään aivan pohjoisimmassa Lapissa, viettämään yöttömän yön Inarissa, Taanassa ja Jäämeren rannalla. Ihan huippua kirjoittaa sellaisissa maisemissa.

Suuret kiitokset kaikille teille, jotka olette olleet mukana tässä yhteisessä projektissa. Kirjan lopusta löytyvät kommentoijien ja muiden apuna olleiden nimet.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Historia toistaa itseään

Tämä kuva on Rob McCoolin kakkososan kannesta. Oikealla oleva mies on kasakka Taras Bator, ukrainalainen tarkka-ampuja.

Tarinassa Rob jää jumiin Krimin pohjoispuolelle ja joutuu mukaan rusien ja kasakoiden välisiin taisteluihin.

Prinssi Vladimir haaveilee suuresta valtakunnasta ja aikoo vallata alueet itselleen.

Otin ideoita tarinan maailmaan historiasta, mutta kummasti ja aivan sattumalta se alkaa muistuttaa tämän päivän tilannetta.