perjantai 2. joulukuuta 2016

Palkintoa pukkaa

Pari viikkoa sitten oli aikamoista huisketta. Sain kunnian vastaanottaa Pohjois-Savon taidepalkinnon.

Ja hei! Iso kiitos siitä kuuluu kaikille teille, jotka olette olleet mukana luomassa Rob McCoolin seikkailuja! Ilman teitä ei tämänkaltainen työskentely olisi nimittäin onnistunut.

Palkinto myönnettiin koko tuotannosta ja ansiokkaasta työstä tuoda kirjallisuutta uusilla tavoilla lukijoiden ulottuville.

Seuraava pätkä on Ylen uutisoinnista:

"Taidetoimikunnan mukaan Kokko on luonut innovatiivisesti uusia tapoja tuoda kirjoittaminen ja kirjallisuus lähelle lukijoita. Kokko pitää livekirjailija-blogia, jossa nuoret ovat päässeet osallisiksi Rob McCool -kirjojen luomiseen." 

Tämä antaa mukavasti pontta jatkaa uutta käsikirjoitusta. Jos kaikki menee hyvin, on sen raakaversio valmis vuodenvaihteessa, ja sitten alkaa pitkä hiomisvaihe, joka huipentuu syksyn julkkareihin.

Tule mukana kommentoimaan ja saat nimesi mukaan uuteen kirjaan!

Jee!



keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Kuntopyörällä töihin

Olen harrastanut työmatkapyöräilyä vuosikausia. Vaikka olisi 30 astetta pakkasta, niin siitä huolimatta pakottaudun ulos ja eikun menoksi.

Joskus lähtö on ollut tosi työlästä, mutta kuuntelen matkalla äänikirjoja, ja se tekee hommasta mielekkäämpää. Samojen kaupunkimaisemien sijaan päässäni viilettävät tarinoiden mielikuvitusmaisemat. Ja kyllähän se virkistää kummasti, kun on huhkinut ensin vajaat kymmenen kilometriä ja käy sitten suihkussa. On ihan eri tavalla valpas ja hereillä.

Hyvä kunto, parempi mieli!

Tällä hetkellä teen töitä kotona. Saadakseni aamulla itseni virkeäksi olen alkanut ajaa töihin kuntopyörällä. Kuulostaa hullulta, mutta on itse asiassa tosi hauskaa.

Ajan kuluksi katsoin ensin Netflixistä sarjoja, mutta ne alkoivat olla liian koukuttavia, kuin huumetta. Pyöräily maistui turhan mukavalle ja aikaa tuhraantui pelkkään hikoiluun, kun oli tarkoitus päästä myös kirjoittamaan.

Vaihdoin takaisin äänikirjoihin. Samalla huomasin mielenkiintoisen ilmiön. Television katselu ei aktivoinut ajatuksiani samalla tavalla kuin kirjan kuuntelu. Se passivoi ja sekoitti pään. Sarjojen seuraamisesta en saanut samalla tavalla eväitä kirjoittamiseen.

Stephen King on sanonut, että kirjojen lukeminen on hänen työkalupakkinsa. Sama koskee minua. Lukeminen ja kirjoittaminen kulkevat käsi kädessä. Luovuus saa tarinoista polttoainetta. Lukeminen rasittaa aivoja, mutta se on vain hyvä juttu.

Pyöräily jatkuu äänen ja mielikuvien vauhdittamana :)


torstai 22. syyskuuta 2016

Livekirjailija messuilee


Viikon päästä suuntaan Turun kirjamessuille. Nuorisokirjailijoiden teemana on LIVE-kirjoittaminen, ja sehän sopii minulle paremmin kuin hyvin :)

Perjantaina olen haastateltavana klo 10.50 ja LIVE-kirjoittamassa klo 12.15-13.00. Lauantaina LIVE-kirjoitan klo 10.45-11.30 ja sunnuntaina klo 12.15-13.00.

Kaikki tämä tapahtuu Suomen Nuorisokirjailijat ry:n pisteellä osastolla A17.

Tervetuloa seuraamaan!

Mitä tulee tähän tekeillä olevaan nuortenkirjaan, niin olen editoinut koko RMcC2:n (Rob McCool kakkosen) tekstin läpi. Olen myös lisännyt kappaleille nimet ja vienyt juonta eteenpäin.

Paljon on mennyt aikaa hiljaiseen taustatyöhön, rakenteen suunnitteluun, henkilöiden ja heidän motiiviensa hiomiseen.  Taustatyö on se jäävuoren osa, joka ei näy merenpinnan yläpuolelle, mutta tarvitaan, että huippu tulee lopulta näkyviin.

Tavataan messuilla!


perjantai 3. kesäkuuta 2016

Paperit palamaan ja uutta tilalle

Olen saanut palautetta, että tarinan alku ei lähde tulille parhaalla mahdollisella tavalla. Myöhemmin kylläkin, mutta ei heti alussa. Päätin tarttua haasteeseen.

Otin ensimmäiset luvut käsittelyyn. Konkreettista tuntumaa saadakseni tulostin ulos muutamia sivuja, tein niistä hakkelusta ja poltin tuhkaksi grillissä. Kirjaimellisesti. Se antoi sopivasti virtaa.

Uhoa ja raivoa pitää olla. Tuhkasta nousee Fenix-lintu!

En sentään ajanut ihan kaikkea silppuriin. Koneella on helppo tehdä muutoksia ja muokata tekstiä. Kiitos tietotekniikka! Olisi pirullista kirjoittaa kaikki uusiksi.

Jonkin verran lähti pois vanhan kertaamista, mm. Kaarnen pohdintaa nimistään. Alkuun tuli myös hieman uhkan tuntua, että jotakin todella ikävää on pian tapahtumassa. Muutama luku vaihtoi paikkaa. Kasakat tulevat mukaan kuvioihin hieman myöhemmin. Ensin tapahtuu jotakin, sitten näemme, miksi niin tapahtui.

Teksti on hioutunut pitkin matkaa. Se on lohdullista. Raakateksti on kirjoittajan näkökulmasta murheellista ja hirvittävää sotkua. Se vaatii aina työstämistä.

Tein paljon muutoksia kappalejaoissa. Kappaleita on nyt enemmän. Ne ovat lyhyempiä ja iskevämpiä. Ehkä se rytmittää lukemista paremmin.

Suuret kiitokset kaikille kommentoijille täältä savun keskeltä.

Matka jatkuu!

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Katso ensimmäinen osa RMcC1 videoäänikirjasta! Vieraana Aku Hirviniemi


Tänään on julkistettu ensimmäinen osa videoäänikirjasta Rob McCool ja krimin jalokivi. Kirjan jaksot ilmestyvät keskiviikkoisin. Jaksoja on yhteensä 33.


Mukana on tukku vierailevia lukijoita: Iso H, Aku Hirviniemi, Marco Hietala, Olli Herman, Sami Kapanen, Timi Lexikon, Jarkko Nieminen, Pauli Oskari, Sipe Santapukki ja Esko Valtaoja. He kertovat myös mietteitään lukemisesta.

Eka jakso löytyy tästä. Vierailijana Aku Hirviniemi.


tiistai 19. huhtikuuta 2016

Ideoita historiasta ja omasta hatusta

A Zaporozhian Cossack
On oikeastaan todella vaikeaa kirjoittaa kirjoittamisesta. Sen verran mystistä tapahtumaa ei niin vain pueta sanoiksi. En tarkoita, että siinä olisi mitään taikuutta tai vastaavaa, mutta prosessia on vain hankala kuvailla. Tulee ajatuksia, niistä rakentuu lisää ajatuksia, sanat tarttuvat toisiinsa, alkavat viihtyä lauseissa joihin ovat päätyneet. Ja vähitellen muotoutuu tarina. Jotenkin niin se menee.

Tällä hetkellä Rob McCoolin tarinan keskeiset henkilöt ovat Sosna Zamokin metsässä, jossakin läntisessä Ukrainassa. Rob, Kaarne ja kolme zaporigisoturia ovat metsäläiskansan vankeina. Vangitsijat ovat kaikki naisia, kaldealaisia.

Rob, Kaarne ja zaporigit ovat selviytyneet suuresta taistelusta ja haaksirikkoutuneet metsään palkkasoturien lentopurrella. Siinä tapahtui huima siirtymä paikasta toiseen, aroilta metsään. Perässä kiitävä ohjus motivoi kummasti liikkumaan :)

No mistä niitä ideoita tulee? Tätä kirjaa tehdessä olen tutustunut mm. kasakoiden historiaan, ammentanut sieltä. Olen lukenut tuosta ajasta (1600-luku) kertovia romaaneja ja historiateoksia. Selannut nettiä. Tutkinut maantietoa. Se on ollut todella mielenkiintoista.

Sitten olen vain sekoittanut vanhaa ja uutta ja keksittyä. Tai niin sanotusti keksittyä. Kaikki kirjoittaminen perustuu vanhalle, jo olemassa olevalle. Olisi valehtelua sanoa, että on keksinyt jotakin todella omaperäistä ja uniikkia. Se ei vain ole mahdollista, sellaista keksintöä ei voisi kukaan käsittää tai hahmottaa.

Muistiinpanoja 13.10.2015 Hki-Vantaan lentokenttä
Mutta on hauska, kun voi ajatella keksivänsä erilaisia juttuja. Esim. ratsastusta keventävät leijuvaljaat ja metsäkansan automaattiset varsijouset, jotka ampuvat räjähtäviä vasamia. Tai aktiivisen naamiointikankaan, joka toimii kuin kameleontin nahka ja voi piilottaa alleen kokonaisen taisteluleirin. Ne ovat keksintöjä keksityssä tarinallisessa ajassa ja paikassa, siinä keksityssä maailmassa.

Kun tarinan maailma on tehty, vain mielikuvitus on rajana. Ja tietenkin maailman lainalaisuudet. Niitä pitää muistaa noudattaa. Pitää olla huolellinen. Ihan mikä tahansa ei käy.

Voisin arvioida, että tämän kirjan tarina alkaa olla pikku hiljaa puolivälissä.

Matka siis jatkuu vielä!

Kiitos, kun luit tämän postauksen :)

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Mistä *****ta aikaa kirjoittamiselle?


Kirjoittamisessa on kyse monimutkaisesta tapahtumasta. Ajatukset niputetaan yhteen sanoista ja lauseista. Pitkässä tarinassa on tuhansia ja taas tuhansia sanoja toinen toisensa jälkeen aseteltuina tarkassa, harkitussa järjestyksessä.


Että tämä monimutkainen tapahtuma onnistuu, on välttämätöntä keskittyä, ajatella rauhassa, suunnitella ja kokeilla.

Se vaatii aikaa.

Mutta mistä hitosta sitä aikaa saa?

Kirjoitin viimeisen vuoden aikana vinon pinon apurahahakemuksia. Yksi tärppäsi. Jee! Wow! (pientä sarkasmia) Joo, sain 1000 euroa Olvi-säätiöltä. Ei sillä pitkälle pötkitty. Kiitos kuitenkin. Tarpeeseen tuli. Käytin rahan RMcC1:n kirjoittamiseen vuoden 2015 alussa.

Sen jälkeen olen kirjoittanut aamulla ennen töihin lähtöä, illalla töiden jälkeen, sopivassa välissä työpäivän aikana (vitsi, vitsi, huom. työnantajalle), viikonloppuina, lomilla. You name it. Aika rankkaa välillä. Usko pois.

RMcC1:n deadlinen lähestyessä meni viimeiset viikot lähes unitta. Hullun hommaa. Mutta kannatti. Siitähän tuli hyvä :)

Entäs nyt? Entä jatko?

Tattadaa! Ilokseni voin kertoa, että sain Taiken Pohjois-Savon rahastolta 4 kk:n työskentelyapurahan RMcC2:ta varten. Aivan mahtavaa. Nyt voin siis keskittyä ja päivittää näitä käsikirjoitussivuja ahkerammin.

Pysykää kuulolla! Let's rock!


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Lisää arvioita RMcC1:stä

"Mielestäni kirjassa on sellaista konstailemattomuutta ja raikkautta, jota nimenomaan nuoret kaipaavat."


"Pidin paljon kirjan huumorista sekä ilmeikkäästä ja sujuvasta kerronnasta."