keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Hiomista ja hiomista ja...

Kirjoittaminen on minulle todella työlästä.

Toisinaan voi iskeä jokin käsittämätön flow ja syntyy monta sivua tunnissa, mutta yleensä hion yhtä ja samaa sivua tuntikausia. Palaan siihen aina uudelleen, kunnes saan sen mieleisekseni.

Tässä alla on nostoja eri vaiheista. Kyseessä on kohtaus, jossa Rob McCool on Moriah nimisen oraakkelin piinattavana. Oraakkeli tunkeutuu tietoisuuskojeen ja rohtojen avulla Robin tajuntaan, mutta Rob alkaa taistella vastaan ja saa oraakkelin pois tolaltaan.

Alkuideana oli tunkeutuminen toisen ajatuksiin ja muistojen (kaipauksen, koti-ikävän) herättäminen. Robilla on myös salattuja (itseltäänkin kätkettyjä) voimia, joista tässä saadaan pieni aavistus.

Olen korostanut erään tietyn kohdan punaisella kaikista versioista. Se on yksityiskohta, joka on pysynyt jotakuinkin samana viime syksystä lähtien. Siitä näkee, miten pienikin pala tekstiä on jatkuvassa muutoksessa prosessin aikana.

Kirjoittajana tuntui hauskalta ja lähes pelottavalta palata vanhaan tekstiin. En tavallisesti harrasta sitä. En enää muistanutkaan, mitä olin aikaisemmin kirjoittanut. Tässähän alkaa ihan sääliä hylättyjä juttuja. Taidanpa napata jotakin vanhaa takaisin uuden joukkoon :)

(18.8.2016) Rob näki perheensä ja klaaninsa jäsenten lipuvan editseen. Hän tunsi, kuinka nainen onki tietoja hänen ajatuksistaan, tunkeutui hänen aivoihinsa kuin varas, puikkelehti muistoissa ja nappasi kaiken haluamansa julkeasti ja häpeilemättä. Se suututti Robia suunnattomasti. Ajatukset olivat hänen omaisuuttaan. Eivät kenenkään muun, mutta heti tämän ajateltuaan hän tunsi hirvittävää tuskaa. Aivan kuin kuuma veitsi olisi työnnetty keskelle otsaa.
* Mitä minä sanoin. Ei kannata vastustella. Sisälläsi on synkkiä salaisuuksia. Katsotaanpa niitä vähän tarkemmin.
Haamu kurkotti kohti tummaa aluetta Robin sisimmässä, mutta tätä Rob ei aikonut sallia. Hän alkoi panna vastaan ja tunsi hirvittävän vihlaisun, paljon äskeistä pahemman. Hän kokosi kuitenkin itsensä. Hän näki nauttimansa myrkyn ainesosat mielessään, tunnisti siitä tuttuja ainesosia. Samassa hän tajusi pystyvänsä käyttämään niitä hyväkseen. Vuosien kokemus käärmetervan kanssa oli hänen onnensa. Hän päätti, ettei antautuisi helpolla. Hän ei laskisi haamua ronkkimaan sisintään. Hän nousi kapinaan, jota ruokki hillitön viha ja uhma hävytöntä tunkeilijaa vastaan. Hän puri hampaansa yhteen ja keskitti ajatuksensa yhteen pisteeseen. Siitä punoutui kivikova kuori hänen ympärilleen, ja sen turvin hän kävi taisteluun.
Naisen haamu sähähti ja lähetti voimakkaan kipusignaalin. Rob ulvahti ja putosi polvilleen, mutta ei kaatunut.  Hän kompuroi takaisin jaloilleen. Nainen laittoi liikkeelle tulisia kipukeihäitä. Jotkut niistä osuivat ja korvensivat hirvittävällä kuumuudella, mutta useimpien voima kilpistyi kuoreen ja jotkut kimposivat takaisin haamuun. Haamu huojahti. Rob alkoi työntää sitä pois itsestään. He siirtyivät aineettomassa tilassa kuin kaksi taistelijaa pimeässä huoneessa. Sitten he törmäsivät näkymättömään seinään. Haamu alkoi litistyä. Se pyristeli jonkin aikaa ja yritti vastustaa, mutta luovutti viimein ja haihtui pois. Hävisi hänen käsistään. Suunnaton helpotus pyyhki Robin ylitse. Hän oli voittanut.
-- Tämä ei ole mahdollista, nainen sanoi kiihdyksissään ja tempaisi johtimen hiuksistaan.
-- Mitä tapahtui? Rachel kysyi. Hän oli nähnyt tapahtumat osittain ajatuksia kuvantavan laitteen kolmiulotteiselta näytöltä.
-- Tuo pentu vastusti minua.
-- Kuinka se on mahdollista?
-- En tiedä. En todellakaan tiedä, mutta hän on paljon arvokkaampi vanki, kuin arvasitkaan. Hänen sisällään lymyää outoja voimia ja pimeitä salaisuuksia.

Nainen puristi kätensä yhteen yrittäen hillitä vapinaa. Oli pitkä aika siitä, kun hän oli tuntenut kipua kuulustelun aikana. Ja silloinkin hän oli ollut itse kuulusteltavana. Tämä oli ennenkuulumatonta. Hän oli pääsyt pojan salaisuuksien lähelle, nähnyt häivähdyksen tämän alitajunnasta, mutta siihen se oli jäänyt. Hän ymmärsi, että poika oli poikkeuksellinen yksilö. Hänessä piili jotakin omituista. Pelottavaa. Vaarallista. Voimia, joita tämä ei tiennyt itsekään omaavansa."

(24.10.2016) Robin silmien eteen ilmestyivät klaanin jäsenet yksi toisensa perään. Hän tunsi, kuinka nainen onki tietoja kuin varas, puikkelehti hänen ajatuksissaan ja otti haluamansa täysin häpeilemättä. Se oli väärin. Ajatukset olivat hänen. Eivät kenenkään muun, mutta hän tunsi heti hirvittävän vihlaisun. Aivan kuin kuuma veitsi olisi työnnetty keskelle otsaa.
* Mitä minä sanoin. Ei kannata vastustella. Sisälläsi taitaa olla salaisuuksia. Katsotaanpas niitä hieman tarkemmin.
Nainen kurkotti Robin sisimpään, mutta Rob halusi taistella vastaan. Polttavasti kivusta huolimatta hän tutki nauttimansa myrkyn ainesosia. Pirunkirnussa heitä oli harjaannutettu hallitsemaan elimistöään. Se oli välttämätöntä, jos aikoi käyttää käärmetervaa. Ajatuksia nopeuttava aineessa piili nimittäin suuri vaara. Rob oli kuullut ihmisistä, jotka olivat tulleet hulluiksi nautittuaan sitä varomattomasti. Väärä annostus tai taitamaton hermoston ja verenkierron hallinta saattoivat aiheuttaa ikuisuusansan, vuosikausilta tuntuvan vankeuden oman mielen sopukoihin. Aivojen kiihtyneisyyden takia ympäröivä maailma tuntui pysähtyneeltä. Uhri koki tilanteen niin, että aika pysähtyi vuosikausiksi. Todellisuudessa kuluisi vain minuutteja tai tunteja tai päiviä. Hallitsematon käyttö myös vahingoitti ja vanhensi aivoja. Se tylsistytti mielen ja aiheutti harhanäkyjä.
Rob tajusi, että pystyi käyttämään osaamistaan hyväkseen. Vuosien kokemus käärmetervan kanssa oli hänen pelastuksensa. Hän tunnisti noidan tekemän myrkyn ainesosat ja pakotti ne kulkemaan maksaan, puhdisti ne verellään ajoi ulos elimistöstään. Sitten hän kävi taisteluun ja uhmasi hävytöntä tunkeilijaa. Keskitti ajatuksensa. Punoi ympärilleen vankan suojakuoren.
Nainen sähähti, kun tajusi mitä oli tapahtumassa. Hän lähetti Robin hermostoon voimakkaita kipusignaaleja. Rob ulvahti. Nainen laittoi liikkeelle uusia kipuja, jotka korvensivat hermoja hirvittävällä tavalla, mutta muutama kilpistyi suojakuoreen ja kimposi takaisin.
Nainen huusi kivusta ja tempaisi johtimen hiuksistaan. -- Tämä ei ole mahdollista, nainen sanoi kiihdyksissään.
-- Mitä tapahtui? Rachel kysyi.
-- Tuo pentu vastusti minua.
-- Kuinka se on mahdollista?
-- En tiedä, mutta hän on paljon arvokkaampi vanki, kuin arvaatkaan. Hänen sisällään lymyää outoja voimia.

Nainen puristi kätensä yhteen ja yritti hillitä vapinaansa. Hän ei ollut koskaan ennen tuntenut kipua kuulustelun aikana, ei koskaan, ja se sai hänet suunniltaan."

(1.11.2016) "He istuivat kivellä vierekkäin. Nainen oli ottanut taas kotkan hahmon ja katsoi tarkasti heidän edessään kulkevaa ihmisten jonoa. Klaanin jäsenet kulkivat siinä yksi toisensa perään. Nainen uteli Robilta yksityiskohtia, onki tietoja kuin varas ja otti haluamansa täysin häpeilemättä.
Robin sisällä alkoi kipinöidä. Nämä ajatukset olivat hänen, eivät kenenkään muun. Samassa hän tunsi hirvittävän vihlaisun. Aivan kuin kuuma veitsi olisi työnnetty keskelle otsaa.
-- Mitä minä sanoin, kotka naurahti naisen äänellä. -- Ei kannata vastustella. Onko sisälläsi salaisuuksia. Katsotaan niitä hieman tarkemmin.
Rob tunsi muuttuvansa huoneeksi, jonka tavaroiden kimppuun rotaksi muuntunut nainen kävi häntä kiivaasti piiskaten. Se tuhisi ja nuuhki ja ronkki hänen sisimpäänsä.
Rotan tunkeutuessa yhä syvemmälle hänen sisimpäänsä. Rob astui sivummalle ja alkoi tarkastella nauttimansa myrkyn ainesosia. Häntä oli harjaannutettu hallitsemaan elimistöään. Se oli välttämätöntä. Käärmetervan käyttö vaati sitä. Ajatuksia nopeuttava aineessa piili vaara. Rob oli kuullut ihmisistä, jotka olivat tulleet hulluiksi nautittuaan sitä varomattomasti. Väärä annostus tai taitamaton hermoston hallinta saattoivat aiheuttaa ikuisuusansan, vuosikausilta tuntuvan vankeuden oman mielen sopukoissa. Aivojen kiihtyneisyyden takia ympäröivä maailma ikään kuin pysähtyi. Varomattoman käyttäjän aika saattoi pysähtyä vuosikausiksi, vaikka todellisuudessa kuluisi vain minuutteja tai tunteja. Hallitsematon käyttö myös vahingoitti aivoja. Se tylsytti mielen ja aiheutti muistikatkoja ja harhanäkyjä.
Rob käytti tätä osaamista ja noidan tahnan synnyttämää mielikuvamaailmaa hyväkseen. Hän tutki verenkiertoaan, tunnisti noidan tekemän myrkyn ainesosat ja valjasti ne oman tahtonsa alaisuuteen.
Hän kävi kiinni rottaan ja heitti sen maahan. Rotta muuttui välittömästi siivekkääksi käärmeeksi, joka paiskasi Robin syrjään ja poltti tätä tulellaan. Mutta nyt he olivat tasaväkisiä. Rob kävi taisteluun ja uhmasi hävytöntä petoa. Hän keskitti ajatuksensa ja punoi ympärilleen vankan suojahaarniskan.
Lohikäärme syöksi polttavia lieskoja, kun tajusi mitä oli tapahtumassa. Rob ulvahti kivusta, mutta kävi kyyryyn suojansa alle. Käärme puhisi kuin horna ja korvensivat Robia hirvittävällä tavalla, mutta lieskat kilpistyivät suojapanssariin ja kimposivat takaisin.
Lohikäärme rääkäisi ja katosi.
Samaan aikaan nainen huusi kivusta ja tempaisi johtimen hiuksistaan. -- Tämä ei ole mahdollista, nainen sanoi kiihdyksissään.
-- Mitä tapahtui? Rachel kysyi.
-- Tuo pentu vastustaa minua.
-- Kuinka se on mahdollista?
-- En tiedä, mutta hän on paljon arvokkaampi vanki, kuin arvaatkaan. Hänen sisällään lymyää outoja voimia, joista pitää saada selko.
Nainen puristi kätensä yhteen ja yritti hillitä vapinaansa. Hän ei ollut koskaan ennen tuntenut kipua ajatusmatkan aikana, ei koskaan, ja se sai hänet suunniltaan kiihtymyksestä."


(18.11.2016) "He istuivat korkealla kivellä vierekkäin. Nainen oli ottanut taas kotkan hahmon ja katsoi tarkasti heidän edessään kulkevaa klaanilaisten jonoa. Nainen uteli Robilta yksityiskohtia jokaisesta, onki tietoja kuin varas, otti kaiken haluamansa täysin häpeilemättä.
Robin sisällä alkoi kipinöidä. Nainen ronkki hänen ajatuksiaan eikä se ollut oikein. Hän tunsi välittömästi hirvittävän vihlaisun päässään. Aivan kuin kuuma veitsi olisi työnnetty keskelle otsaa.
-- Mitä minä sanoin, ääni naurahti. -- Ei kannata vastustella. Kotka siirsi katseensa Robin eriparisilmiin. -- Katsotaan, onko sinulla salaisuuksia.
Rob tunsi olevansa kuin raato, jonka kimppuun kotka kävi koukkunokkansa ja terävien kynsiensä kaikella voimalla. Se kirkui ja repi hänen sisimpäänsä.
Kotkan tunkeutuessa yhä syvemmälle hänen mieleensä Rob tunsi kuin erkaantuvansa ajatuksistaan. Hän sukelsi verenkiertoonsa ja alkoi tarkastella saamansa myrkyn ainesosia. Häntä oli harjaannutettu hallitsemaan elimistöään. Se oli välttämätöntä. Käärmetervan käyttö vaati sitä, koska ajatuksia nopeuttavassa aineessa piili vaara. Rob oli kuullut ihmisistä, jotka olivat tulleet hulluiksi otettuaan sitä varomattomasti. Väärä annostus tai kokemattomuus saattoivat aiheuttaa ikuisuusansan, vuosikausilta tuntuvan vankeuden oman mielen sopukoissa, vaikka todellisuudessa kului vain minuutteja tai tunteja.
Rob huomasi, että pystyi käyttämään tätä osaamistaan ja noidan tahnan synnyttämää mielikuvamaailmaa hyväkseen. Hän näki itsensä ikään kuin molekyylikarttana. Hän tutki verenkiertoaan, tunnisti noidan tekemän myrkyn ainesosat ja järjesteli ne uudelleen valjastaen ne oman tahtonsa alaisuuteen.
Sitten hän kävi taisteluun kotkaa vastaan. Hän uhmasi hävytöntä petoa, keskitti ajatuksensa ja punoi ympärilleen vankan suojahaarniskan.
Nainen tajusi mitä oli tapahtumassa ja lähetti kipunoivan tuskan aallon häntä kohti. Rob tärisi kivusta, mutta kävi kyyryyn suojansa alle. Tuskan aallot heijastuivat takaisin. Kotka rääkäisi ja katosi ja lempeä rauha valtasi Robin mielen.
Samaan aikaan nainen huusi kivusta ja tempaisi johtimen hiuksistaan. -- Tämä ei ole mahdollista, hän sanoi kiihdyksissään.
-- Mitä tapahtui? Rachel kysyi.
-- Tuo pentu uskaltaa vastustaa minua.
-- Kuinka se on mahdollista?
-- En tiedä, mutta hän on paljon arvokkaampi vanki, kuin arvaatkaan. Hänen sisällään lymyää outoja voimia.
Nainen puristi kätensä yhteen ja yritti hillitä vapinaansa. Hän ei ollut tuntenut koskaan ennen kipua ajatusmatkan aikana, ei koskaan, ja se sai hänet suunniltaan."


(16.12.2017) "Rob ei vastannut heti, sillä hänen alitajuntaansa oli iskostunut, että Pirunkirnusta ei saanut kertoa ulkopuolisille. Hän viivytteli hetken, ja samassa sähköinen tuska porautui jonnekin silmien taakse ja säteili sieltä kaikkialle tietoisuuteen. Hän parahti kivusta, joka raateli hänen hermojaan.
-- Mitä minä juuri sanoin? Muista olla kiltti poika, Moriah sanoi, -- ja näytä minulle nyt kotisi.
Rob ei voinut eikä halunnutkaan vastustella. Äkkiä he olivat Pirunkirnun Kalliolinnan yläpuolella jossakin korkeuksissa aivan kuin siipien kannattelemina.
-- Näytä hieman paikkoja, Moriah sanoi. Rob katsoi naisen heleänvihreisiin silmiin ja alkoi tehdä jättimäisiä kaarroksia metsän yllä. Maisemat vaihtuivat vinhaan. Hän iloitsi voidessaan näyttää naiselle Kotojärven ja Jättien metsän, Kurralammen ja ympäröivät suot.
-- Mennään sisälle luoliin, Moriah sanoi, ja Rob ihmetteli, kuinka tämä tiesi luolista, mutta tajusi sitten ajatelleensa niitä juuri hetkeä aikaisemmin. Nainen oli hänen päässään ja näki hänen ajatuksensa. Näki kaiken, minkä hän itsekin.
Rob tunsi pienen kivun tuikahduksen päässään ja väisti epäilyksen varjon. Hän antoi riemun pulputa rinnassaan, kun he pujahtivat sisään ja kulkivat pitkin tuttujakin tutumpia tunneleita. He näkivät Robin kotiluolan, Jättikirnun, sairasosaston, dáilin kokoushuoneen, kaiken. Tuntui hienolta olla taas kotona.
-- Paikka on kovin autio. Näytä minulle kansasi, Moriah sanoi.
Luolat täyttyivät elämästä. He kulkivat ihmisvilinässä ja näkivät, kuinka klaanilaiset hoitivat jokapäiväisiä askareitaan: parkitsivat nahkoja, kutoivat kankaita, huolsivat ja takoivat aseita ja valmistivat ruokaa.
Jättikirnun salissa oli meneillään taisteluharjoitukset. Fionn MacCormac teki monimutkaisen liikesarjan ryhmän edessä ja katsoi, kuinka muut toistivat sen. Hän pyysi yhden taistelijoista luokseen. Rob tunnisti veljensä Markin. He asettuivat vastakkain. Fionn hyökkäsi. Mark väisti, tarttui Fionnin kyynärvarteen ja kiskaisi rajusti niin, että mies lensi kaaressa hänen ylitseen. Hetken näytti siltä, että Fionn lentäisi selälleen maahan, mutta hän kiepsautti vartaloaan ja tuli alas jaloilleen. Heitä seuranneet taistelijat taputtivat käsiään, nyökyttelivät päitään ja katsoivat toisiaan hyväksyvä ilme kasvoillaan. Filbur sanoi jotakin, ja hetkeä aikaisemmin iloisena tuuletellut Mark hurjistui ja olisi läimäyttänyt tätä päähän, ellei olisi ollut himpun liian hidas. Rob hymähti. Hän olisi halunnut liittyä heidän seuraansa, liikkua samaan tahtiin, tuntea ystävyyden ja yhteenkuuluvaisuuden ihollaan, mutta he jatkoivat matkaa ja tulivat luolaan, joka oli täynnä johtoja, säätimiä ja elektronisia instrumentteja. Datashamaani McCracken istui hyvin valaistun työpöydän ääressä ja korjasi vioittunutta taistelukypärää. Apollo seurasi työskentelyä tarkkaavaisena. Robin teki mieli kuiskata veljelleen, sillä niin elävä oli tilanteesta syntynyt mielikuva. Hän olisi halunnut veljensä katsovan häntä, tunnistavan hänet. Mutta siihen ei tarjoutunut tilaisuutta, sillä hän tempautui seuraamaan erästä druidishamaania, joka käveli hitaasti kohti luolaston hiljaisempia ja vähemmän kuljettuja sokkeloita. Eräässä kohtaa nainen pysähtyi ja katsoi taakseen aivan kuin olisi epäillyt jonkun seuraavan itseään. Hän ravisti päätään ja kosketti kiviseinää, johon avautui oviaukko. Rob ei tuntenut naista, joka katosi saman tien näkyvistä. Rob pujahti aukosta naisen mukaan ja jatkoi kävelyä tajuten, että liikkui kielletyllä alueella, jolla ei ollut käynyt koskaan aikaisemmin.
Ilmassa oli kosteutta ja lahon puun hajua. Seinämillä oli riveittäin hyllyjä, joiden päällä kasvoi hentovartisia sieniä. Vähän matkaa kuljettuaan he tulivat tilaan, jossa ilma oli täysin erilainen. Miellyttävä lämpö hiveli ihoa. Metalliritilöiden päällä oli röykkiöittäin kuiviksi käpertyneitä sieniä. Yksi druidishamaani lajitteli sieniä läjiin värin, koon ja muodon mukaan.
Seuraavalla osastolla oli paaleittain suopursuja. Niistä keitettiin valtavassa padassa paksua tahnaa, jonka tuoksu oli huumaava. Siihen sekoittui aromi, joka sai Robin sykkeen nousemaan. Hän näki puiset sammiot, jotka olivat täynnä tummanruskeaa tervaa ja siitä erotettua tervavettä.
Rob ymmärsi heidän olevan paikassa, jossa valmistettiin käärmetervaa. Hän ei muistanut koskaan olleensa siellä ja ihmetteli, kuinka hänen oli mahdollista tietää siitä jotakin, sillä hän kyllä ymmärsi, että he olivat koko ajan hänen muistoissaan ja ajatuksissaan.
Moriah oli kuin varas, joka käveli taloon ja otti kaiken haluamansa väkisin ja täysin häpeilemättä.
Robin sisällä alkoi kipinöidä. Noita ronkki hänen ajatuksiaan eikä se ollut oikein. Heti näin ajateltuaan hän tunsi hirvittävän vihlaisun. Aivan kuin kuuma veitsi olisi työnnetty keskelle otsaa.
-- Mitä minä sanoin, Moriah naurahti. -- Ei kannata vastustella. Sinulla taitaa olla salaisuuksia, joista et tiennyt itsekään. Olemme nyt muistoissa, jotka eivät ole kiinnittyneet tietoiseen mieleesi.
Rob tunsi olevansa kuin raato, jonka kimppuun häikäilemätön kotka kävi raatelunokkansa kaikella voimalla.
Rob oli harjaantunut hallitsemaan elimistöään. Käärmetervan käyttö vaati lihasten ja hermoston poikkeuksellisen tarkkaa hallintaa, koska aine toimi katalysaattorina, joka vahvisti mielen eriytymistä fyysisestä maailmasta. Siinä piili suuri vaara. Väärä annostus tai varomattomuus saattoivat aiheuttaa ikuisuusansan, vuosikausilta tuntuvan yksinäisyyden oman mielen sopukoissa, vaikka todellisuudessa aikaa kului vain minuutteja tai tunteja. Se oli kuin vankeusrangaistus yksinäisessä sellissä, jonka ainoasta ikkunasta näkyi pelkkä pysähtyneisyys. Se ajoi ihmisen hulluuden partaalle.
Rob tajusi, että pystyi säätämään Moriahin antaman tahnan vaikutusta. Hän näki elimistönsä eräänlaisena karttana, tunnisti noidan tekemän myrkyn ja valjasti sen oman tahtonsa alaisuuteen.
Sitten hän kävi taisteluun kotkaa vastaan. Hän uhmasi hävytöntä petoa, keskitti ajatuksensa ja punoi ympärilleen suojhaarniskan.
Nainen tajusi mitä oli tapahtumassa ja lähetti kipunoivan tuskan aallon häntä kohti. Rob tärisi kivusta ja kävi kyyryyn suojansa alle. Tuskan aallot toimivatkin nyt lähettäjäänsä vastaan, sillä ne heijastuivat takaisin. Kotka rääkäisi ja katosi, ja lempeä rauha valtasi Robin mielen.
Rachel nousi seisomaan, kun Moriah huusi kivusta ja tempaisi johtimen hiuksistaan.
-- Tämä ei ole mahdollista, Moriah sanoi kiihdyksissään.
-- Mitä tapahtui? Rachel kysyi.
-- Pentu uskalsi vastustaa minua.
-- Kuinka se on mahdollista?
-- En tiedä, mutta hän on paljon vaarallisempi kuin arvaatkaan. Hänen sisällään lymyää outoja voimia.
-- Voinko luottaa häneen?
-- Hän tottelee sinua niin kauan, kuin tietää ystäviensä olevan armoillasi.
-- Hyvä.
Moriah katsoi kalvenneita käsiään, puristi ne yhteen ja yritti hillitä vapinaa, joka tempoi lihaksia puuskittain. Hän ei ollut koskaan ennen joutunut hyökkäyksen kohteeksi ajatusmatkan aikana, ei koskaan, ja se sai hänet suunniltaan."


(14.4.2017) "Rob ei vastannut heti, sillä hänen alitajuntaansa oli iskostunut käsky, ettei Pirunkirnusta saanut kertoa ulkopuolisille. Siinä samassa kipu iski jonnekin silmien taakse. Se oli kuin sähkön tuikahdus. Poltti, mutta meni nopeasti ohi.
-- Muista olla kiltti poika, Moriah sanoi. Näytä minulle kotikontusi.
Rob ei kyennyt enää vastustelemaan. He kulkivat Pirunkirnun ympäristössä. Oli kevät. Tuomet kukkivat. Tuoksu oli väkevä. Rob vei kunnianarvoisan äidin Kotojärven rannalle, Jättien metsään, Kurralammelle ja niitä ympäröiville soille. Tuntui hienolta nähdä tuttuja maisemia.
-- Vie minut luoliin, Moriah sanoi, ja Rob ihmetteli, kuinka tämä tiesi. Samassa hän tunsi kivun kipinöitä ja sysäsi epäilyksen syrjään. Hän ohjasi naisen Kalliolinnaan, käveli pitkin tunneleita, näytti McCoolien kotiluolan, Jättikirnun, sairasosaston, dáilin kokoushuoneen, ihan kaiken.
Tuntui hienolta olla kotona.
-- Paikka on autio. Näytä minulle kansasi, Moriah sanoi.
Luolat täyttyivät elämästä. He näkivät klaanilaiset hoitamassa jokapäiväisiä askareitaan: parkitsemassa nahkoja, kutomassa kankaita, huoltamassa aseita, valmistamassa ruokaa.
Pajassa hehkui ahjo. Noen mustaama seppä takoi miodóg-veistä. Siitä he siirtyivät Jättikirnuun, jossa oli meneillään taisteluharjoitukset. Fionn MacCormac teki liikesarjan ryhmän edessä, ja muut toistivat sen. Liikkeiden samanaikaisuus tuntui sykähdyttävältä. Rob tunnisti joukosta veljensä Markin ja Filburin.
Rob olisi halunnut liittyä heidän seuraansa, mutta Moriah patisti hänet liikkeelle. He tulivat luolaan, joka oli täynnä johtoja, säätimiä ja elektronisia instrumentteja. Datashamaani McCracken istui työpöytänsä ääressä ja korjasi taistelukypärää. Apollo seurasi työskentelyä shamaanin vieressä. Robin teki mieli kuiskata veljelleen. Mutta siihen ei tarjoutunut tilaisuutta. Moriah tempaisi hänet mukaansa seuraamaan erästä druidishamaania. He kävelivät luolaston hiljaisempiin ja vähemmän kuljettuihin sokkeloihin. Eräässä kohtaa vanha shamaani pysähtyi ja katsoi taakseen aivan kuin olisi epäillyt jonkun seuraavan itseään. Hän ravisti päätään ja kosketti kiviseinää. Siihen ilmestyi aukko. Rob seurasi naista tajuten, että liikkui alueella, jossa ei ollut käynyt koskaan aikaisemmin.
Ilman täytti kosteus ja lahon puun haju. Seinillä oli riveittäin hyllyjä, joiden päällä kasvoi hentovartisia, suippolakkisia sieniä.
Seuraavalla osastolla oli paaleittain suopursuja. Niiden voimakas aromi sekoittui sammioissa olevan tervan tuoksuun.
Alue oli Kalliolinnan kielletyllä osastolla, jossa Rob ei ollut koskaan käynyt. Siellä valmistettiin käärmetervaa
Hän ymmärsi, että Moriah kulki hänen muistoissaan. Kuin tunkeilija vieraassa talossa, täysin häpeilemättä. Se ei ollut oikein.
Ajatusta seurasi välitön kivun leimahdus. Otsalohkon aivosolut tuntuivat sirpaloituvan ja varisevan maahan kuin rikottu peili.
-- Minähän varoitin, Moriah sanoi.
Tuska välkehti Robin silmissä. He jatkoivat matkaa, menivät viimeiseen huoneeseen. Shamaani hämmensi kattilaa hiljaisella tulella. Kuplat poksahtelivat. Shamaani nuuhkaisi kapustaa, jossa oli pikimustaa, paksua mönjää.
-- Et taida muistaa tätä, Moriah sanoi.


Rob tunsi uhman nousevan. Hän hillitsi itsensä, koska pelkäsi kipua, mutta alkoi tutkia samalla kehoaan sisältä päin. Ajatus tuntui ensin oudolta ja hassulta. Eihän se voinut olla mahdollista. Itsensä tutkiminen sillä tavoin. Mutta siinä hetkessä hän vain tunsi, että niin tuli tehdä. Hän oli talossa, jonka luuli tuntevansa läpikotaisin, mutta tuli ovelle, joka johtaisi salattuun huoneeseen, salattuun tietoon. Hän tuli erittäin tietoiseksi sykkeestä takaraivossaan. Siellä oli jotakin, josta hän ei ollut tiennyt mitään. Se uinui hänen päässään, raotti silmiään, oli heräämäisillään. Robin ajatukset terävöityivät. Hän aisti Moriahin antaman aineen veressään. Se toimi samalla tavoin kuin käärmeterva. Aktivoi hermosoluja. Kiihdytti niiden toimintaa. Sen oivallettuaan hän ymmärsi, että pystyisi ehkä hallitsemaan aistimuksiaan.
Moriah tajusi mitä oli tapahtumassa ja lähetti kipuimpulssin. Rob tärisi tuskissaan, mutta kesti. Hän ei laskisi naista yhtään pidemmälle tietoisuuteensa. Hän tiesi onnistuneensa, kun naisen läsnäolo katosi.
Rachel oli istunut kaikessa rauhassa ja hätkähti, kun Moriah tempaisi yhtäkkiä johtimen hiuksistaan.
-- Tämä ei ole mahdollista, Moriah sanoi kiihdyksissään.
-- Mitä tapahtui? Rachel kysyi.
-- Pentu uskalsi vastustaa minua.
-- Kuinka se on mahdollista?
-- En tiedä. Hän on vaarallisempi kuin arvaammekaan. Hänellä on salattuja kykyjä. Minulle ei ole koskaan ennen käynyt näin.
-- Mitä sait selville? Rachel kysyi. -- Voinko luottaa häneen?
-- Voit. Hän tottelee sinua niin kauan, kuin tietää ystäviensä olevan armoillasi.
-- Hyvä.

Moriah yritti hillitä käsiensä vapinaa. Hän ei ollut koskaan ennen joutunut tällä tavoin torjutuksi, ja se sai hänet suunniltaan."

(19.4.2017) "Rob ei vastannut heti, sillä hänen alitajuntaansa oli iskostunut käsky, ettei klaanista saanut kertoa ulkopuolisille.

Epäröintiä seurasi tuskallinen välähdys. Se iski jonnekin silmien taakse kuin sähkönpurkaus, joka kärvensi hermoja. Mutta se meni ohi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
-- Muista olla kiltti poika, Moriah sanoi. -- Ei salaisuuksia. Näytä minulle kotikontusi.
Rob ei halunnut enää vastustella. Hän kulki Pirunkirnun ympäristössä Moriah mukanaan. Tuomet kukkivat. Kevään tuoksu oli väkevä. Rob vei kunnianarvoisan äidin Kotojärven rannalle.
Ongen vapa kaartui veden ylle. Sitä piteli Rose. Koho upposi ja piikkiharjainen ahven nousi pärskeiden keskeltä. Vapa heilui sinne tänne. Rob tarrasi siimaan ja otti kalan koukusta. Näytti sitä riemusta hihkuvalle siskolleen.
Sitten, aivan yllättäen, he olivat Jättien metsässä. Rob kiipeili siirtolohkareen päällä. Kovin nuorelta näyttävä Filbur huusi hänelle alhaalta, viskasi perään kävyllä ja juoksi karkuun. Rob pudottautui alas.
Nyt hän oli Kurralammella. Oli talvi. Jää oli peittynyt lumella. Hän keikkui leijulaudan päällä, piteli kiinni kartusta. Sai pallon Mark-veljeltään ja lähti kuljettamaan sitä kohti maalia.
Samassa hän seisoi heikkatöyräällä verkko käsissään. Kaikkialla oli savua. Alla olevasta kolosta tuli esiin kettuja.
-- Vie minut Pirunkirnun luoliin, Moriah sanoi.
Rob jähmettyi.
Kuinka Moriah tiesi luolista.
-- Äläkä yritä estellä, Moriah muistutti. -- Vie minut sisään luoliin.
Rob seisoi leijulaudalla. Kyyti oli huteraa. Aivan kuin ei olisi vielä osannut käyttää lautaa. Alla oli vettä ja edessä kallionseinä, joka avautui.
-- Tässä on portti, Rob sanoi.
-- Hyvä. Alat oppia.
Rob ohjasi kunnianarvoisan äidin Kalliolinnan tunneleihin, näytti kotiluolan, Jättikirnun, sairasosaston, kokoushuoneen, ihan kaiken.
Tuntui hienolta olla taas kotona.
Luolat olivat täynnä elämää. Klaanilaiset parkitsivat nahkoja, kutoivat kankaita, valmistivat ruokaa.
Pajassa hehkui ahjo. Noen mustaama seppä takoi miodóg-veistä alasimen päällä. Metallin kalke kävi korviin.
Sitten hän seisoi muiden lasten joukossa Jättikirnussa. Oli meneillään taisteluharjoitukset. Fionn MacCormac teki liikesarjan ryhmän edessä. Lapset toistivat sen. Rob tunnisti useita ystäviään, vaikka he olivatkin vasta lapsia.
Moriah patisti hänet liikkeelle.
He tulivat luolaan, joka oli täynnä johtoja, säätimiä ja elektronisia instrumentteja. Datashamaani McCracken istui työpöytänsä ääressä korjaamassa taistelukypärää. Rob ei nähnyt kunnolla, koska oli niin pieni. Hän seisoi punatukkaisen pojan vierellä. Poika oli hänen isoveljensä Apollo, joka ei mahtanut olla viittä vuotta vanhempi ja seisoi hänkin varpaillaan. Robin teki mieli sanoa jotakin, mutta Moriah tempaisi hänet mukaansa seuraamaan vanhaa naista, joka oli asusta päätellen druidishamaani.
Rob ei ollut nähnyt naista koskaan aikaisemmin.
He kävelivät luolaston hiljaisempiin sokkeloihin. Eräässä kohtaa shamaani pysähtyi ja katsoi taakseen ja sanoi muutaman sanan, ravisti sitten päätään ja kosketti kiviseinää. Siihen ilmestyi aukko. Rob seurasi naista. Hän ei muistanut paikkaa. Ei ollut nähnyt sitäkään koskaan aikaisemmin.
Ilman täytti kosteus ja lahon puun haju. Seinillä oli riveittäin hyllyjä, joiden päällä kasvoi hentovartisia, suippolakkisia sieniä.
Seuraavalla osastolla oli paaleittain suopursuja. Niiden voimakas aromi sekoittui sammioissa olevan tervan tuoksuun.
He olivat kielletyllä alueella, jossa valmistettiin käärmetervaa
Robille oli käynyt selväksi, että he kulkivat hänen ajatuksissaan, mutta nyt hän viimein oivalsi, että he kulkivat myös ajassa taaksepäin. Moriah selasi hänen muistojaan, eikä se ollut oikein.
Tuota uhmakasta ajatusta seurasi välittömästi rangaistus. Moriah lähetti kipusignaalin, ja Robin aivot kirkuivat tuskasta. Tuntemus voimistui, paisui, räjähti ja leijui maahan kuin lentoon ammutun variksen sulat.
-- Minähän varoitin, Moriah sanoi. -- Jatketaan nyt matkaa.
He menivät viimeiseen huoneeseen. Shamaani hämmensi pientä kattilaa hiljaisella tulella. Kapusta oli mustunut. Kuplat poksahtelivat paksussa mönjässä. Shamaani kauhoi mönjää metallirasiaan ja asetti rasian hyllylle jäähtymään.
-- Et taida muistaa tätä tilannetta, Moriah sanoi. -- Olit kovin pieni silloin. Sylivauva. Se ei ole jäänyt pintamuistiisi, mutta jäljet löytyvät, kun niitä hieman kaivelee.
Seuraavaksi he tempautuivat aivan uusiin tuntemattomiin maisemiin.
Oli lämmintä ja pehmeää. Rob näki puiden latvat.
Nälkä kurahteli vatsassa. Hän liikutteli kieltä suussaan. Se tuntui hillittömän mukavalta.
Kuului risahtelua. Askeleita.
Joku lähestyi. Ehkä se tuo ruokaa.
Puunlatvojen tilalle ilmestyivät kasvot. Ne näkyivät hieman sumeasti.
Parrakas mies. Fionn?
Rob hymyili.
Mies otti hänen kädestään jotakin. Hän ei olisi halunnut päästää irti. Se oli ohut ketju, jossa oli kiinni sormus ja riipus. Leijona.
-- Tämä ei ole vielä ihan alku, Moriah sanoi.
-- Ihan alku, Rob toisti ja katsoi riipusta haltioissaan.
-- Syntymäsi hetki.
Rob tunsi uteliaisuutensa heräävän. Syntymän hetki.
Olisiko hänellä viimeinkin mahdollisuus päästä selville juuristaan? Mutta hän ei halunnut näyttää sitä tälle tunkeilevalle naiselle. Se hetki olisi vain häntä itseään varten.
Uhma alkoi nousta, mutta hän hillitsi itsensä. Hän muisti kivun, ja se teki varovaiseksi.
Pieni vihlaisu kutitti takarivoa. Se ei ollut Moriahin lähettämää kipua. Se oli erilaista. Hellempää.
Ja samassa hän tajusi, että syvällä takaraivossa lymysi jotakin, sykkyrällä kuin kissa. Se oli osa häntä, mutta ei kuitenkaan. Aivan kuin se olisi laitettu sinne joskus vuosia sitten. Odottamaan tätä hetkeä.
Vaikutus oli välitön. Aivan kuin kauan suljettuna ollut ovi olisi avautunut.
Robin tietoisuus laajentui hetkessä. Hän näki hermoratansa, verisuonensa ja kudoksensa. Se oli samaan aikaan riemastuttavaa ja pelottavaa. Ei mahdollista, mutta kuitenkin totta. Hän näki ruumiinsa ja mielensä kuin viipaloidun makkaran.
Rob tunnisti Moriahin antaman vieraan aineen. Näki sen molekyylien voiman veressään. Aine aktivoi hermosoluja. Kiihdytti ajatuksia. Rob ymmärsi, että hän pystyisi hallitsemaan sitä aivan niin kuin käärmetervaakin. Hän pinnisti ajatuksiaan, tunsi voimakasta pahoinvointia, mutta se meni nopeasti ohi.
Rauhoitu nyt, Rob ajatteli ja hillitsi kiihtymystään, ettei se kiinnittäisi liiaksi Moriahin huomiota.
Moriah oli keskittynyt johdattamaan heitä kauemmas Robin menneisyyteen. Se kävi koko ajan hankalammaksi. Hän tunsi, että Rob hangoitteli vastaan.
-- Sinä se et vähällä usko, hän murahti ja lähetti kipuimpulssin.
Rob tärisi kuin horkassa, mutta kesti tuskan ja pisti taas vastaan. Hän ei halunnut laskea naista enää yhtään pidemmälle. Hänen muistonsa kuuluivat vain hänelle. Eivät kenellekään muulle.
-- Etkö ymmärrä, että et voi vastustaa minua, Moriah huusi ja lähetti uuden polttavan sykäyksen.
Rob ei voinut sille mitään. Kipu viilteli häntä joka puolelta. Sitä ei voinut ohittaa. Sitä ei voinut sulkea pois. Sitä ei voinut torjua. Se vain jäyti ja jäyti.
Mutta hän ei antanut periksi. Hän vastusti edelleen. Hän ymmärsi, että samalla kun nainen oli kytkenyt itsensä kiinni häneen ja tunkeutunut hänen tajuntaansa, heidän välilleen oli muodostunut yhteys, joka toimi molempiin suuntiin.
Uudet tuskan aallot kipinöivät hermoja pitkin. Raapivat soluja mennessään kuin miekka pimeän tunnelin seinää.
Rob kesti tuskan ja kartoitti samalla reitin.
Tie vei korvan taakse ja siitä johtimia pitkin tietoisuuskojeeseen ja siitä edelleen naisen hiuksissa olevan istukan kautta tämän hermostoon.
Rob keskittyi, nosti päätään, iski sen pöytään ja ohjasi syntyneen kipuärsykkeen johtimia pitkin naisen aivoihin.
Hiljaisuus.
Kivun kipunat kimmelsivät kuin lumihiutaleet aurinkoisessa pakkassäässä.
Naisen läsnäolo oli kadonnut.

Rachel hätkähti, kun Moriah parkaisi ääneen ja tempaisi yhtäkkiä johtimen hiuksistaan.
-- Tämä ei ole mahdollista, Moriah sanoi kiihdyksissään.
-- Mitä tapahtui? Rachel kysyi.
-- Pentu vastusti minua.
-- Kuinka se on mahdollista?
-- En tiedä. Hän on vaarallisempi kuin arvaatkaan. Minulle ei ole koskaan käynyt näin.
-- Mitä sait selville? Rachel kysyi. -- Voinko luottaa häneen?
-- Voit kyllä luottaa häneen. Hän tottelee sinua niin kauan, kuin tietää ystäviensä olevan armoillasi.
-- Hyvä.
Moriah sai vaivoin tietoisuuskojeen sammuksiin. Hän yritti hillitä käsiensä vapinaa, mutta se ei tahtonut onnistua. Hänelle ei ollut koskaan käynyt näin. Hän ei ollut koskaan ennen joutunut tällä tavoin torjutuksi. Ei koskaan.
Ja se sai hänet suunniltaan."

2 kommenttia:

  1. Nelli Kämäräinen20. huhtikuuta 2017 klo 9.32

    Kiinnostavalta tuntuu tämä kirja. Täytyy lukea kunhan kirja julkaistaan. Tsemppiä kirjan tekemisen loppuvaiheille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Nelli :) Viimeiset hetket kirjan kanssa ovat kiehtovia, mutta työläitä. Edellistä osaa kirjoittaessa, kun deadline lähestyi, menivät viimeiset kolme viikkoa max 3 tunnin yöunilla. Kaikki on mahdollista niin kauan kuin kirjaa ei ole luovutettu pois omista käsistä :)

      Poista