perjantai 1. marraskuuta 2019

Kaikki ideat muistiin

Viime päivinä on ollut kaikenlaista ylimääräistä puuhaa ja olen tehnyt aika tavalla taustatutkimusta. Siksi kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Tutkimuspuolella erityisesti 1700-luvun historia kiinnostaa. Sieltä tulee vaikutteita tähänkin kirjaan.

Ideoita varten minulla on koko ajan muistikirja käsillä. Vaikka ei voisikaan kirjoittaa varsinaista tekstiä, voi aina laittaa ylös ajatuksia. Niitä putkahtaa välillä aivan odottamattomissa paikoissa. Teen kaikenlaisia merkintöjä ja hahmotelmia: lauseita, piirroksia, sanoja, hahmokehittelyjä, karttoja, kasvoja, koneita ym. Niihin on helppo palata sivuja lehteilemällä.

Kuvassa on kehittelyä asumuksesta, jollaisessa vieraillaan 7. luvun aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti