Tällä kertaa kirjoitan hieman eri tavalla. Kirjoitan kaikille avoimeen Google Docs -dokumenttiin niin, että siihen voi suoraan kirjoittaa kommentteja.
Katsotaan, miten homma toimii. En ole tehnyt tällaista koskaan ennen. Testaan sitä ylihuomenna Minna Canthin yläkoulussa.
Linkki käsikirjoitukseen löytyy blogin oikeasta reunasta kuvani alapuolelta.
Tässä kuvassa kirjoittamisen lähtötilanne on nolla. Tämän päivän päätteeksi kässärissä on jo jonkin verran tekstiä.
Kirjoittajaan iskee monesti ns. tyhjän paperin kammo. Itse pääsen siitä yli kirjoittamalla ihan mitä tahansa. Kuin ihmeen kautta siitä alkaa muodostua tarina, josta syntyy lopulta kirja. Polku on pitkä ja siinä on monta mutkaa, mutta aluksi on tärkeintä ottaa ensimmäiset askeleet. Ilman niitä jää paikoilleen.
Lähtökohta tälle tarinalle on se, että Rob ja Kaarne lähtevät kohti pohjoista Thaanaa. Heillä molemmilla on historiassaan selvittämättömiä arvoituksia, joihin he haluavat saada vastauksia Thaanan suurshamaanilta. Sellaisiin tunnelmiin kolmas osa päättyi. Veikkaan, että tämän kirjan aikana Rob löytää lisää vihjeitä taustastaan ja tekee yhden pitkän matkan Välimerelle, Afrikkaan tai Pohjois-Amerikkaan. Miksi niin kauas? No siksi, kun se on tällaisessa tarinan maailmassa mahdollista :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti