Esimerkki nimien valitsemisesta / nimet vaihtoon

Tänään meni vaihtoon muutama nimi. Tutkin Kalifornian alueen historiaa. Minulla on lähteenä mm. Rani-Henrik Anderssonin ja Markku Henrikssonin teos, joka kertoo Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historiasta. Ja toki netistä löytyy valtavasti tietoa, kun vain osaa tutkia sitä kriittisesti.

Nimien vaihtamiseen vaikutti se, että luulin tätä tarinaa aloittaessani, että pomo-heimo asui San Franciscon lahden pohjoispuolella olevissa jättipuiden metsissä. Näinhän se ei ollutkaan. Heimo oli miwok.

Kävin metsässä ensimmäisen kerran vuonna 1986, jolloin olin vaihto-oppilaana. Mukana oli ystäväperheen pieni poika, jota kannoin hartioillani. Leikimme Star Warsia ja näimme mielikuvituksissamme puissa asuvat ewokit. Silloin en vielä tiennyt samaa, minkä opin vasta vähän aikaa sitten. Niissä metsissä asuneet miwokit antoivat nimen George Lucasin ewokeille! Minun oli ihan pakko muuttaa hahmojen nimet paremmin miwokeille sopiviksi.

Viereisessä kuvassa omat lapseni ovat tutkimassa jättimäistä punapuuta Sierra-vuoriston Sequia-puistossa, Yosemiten kansallispuiston eteläosassa vuonna 2009.

Miwokeja asui myös Sierra-vuoristossa ja Yosemiten alueella (Yosemitessa on jättimäisiä puita samaan tapaan kuin San Franciscon pohjoispuolella). Se on tarinallisesti kätevää, sillä tapahtumat sijoittuvat myös sinne. Viereisessä kartassa tapahtumapaikat on merkitty nuolilla.

Tähän väliin sanon selvyyden vuoksi, että kirjoitan keksittyä tarinaa, joka pohjautuu todelliseen historiaan ja maailmaan vain löyhästi. En siis kerro oikeista Kalifornian alkuperäisasukkaista, vaan fiktiivisestä heimosta, miiwokeista. Tällä haluan tuoda esiin oman maailmamme menneisyyden epäkohtia - alkuperäisasukkaiden epäreilua kohtelua. 

Enimmillään miwokeja on arvioitu olleen yli 11 000 henkilöä. Vähimmillään 491. Siinä voi jo puhua valloittajien suorittamasta kansanmurhasta.

Tarinani miiwok-nimien etymologiaa (pohjautuu miwok-kieleen):

Tapal = levittää siivet
Pakuna = peura, joka juoksee hyppien alamäkeen
Totokono = hiekkakummun kurki
Tenaya = iltatähti
Elki = peittää
Kakulu = korppi
Pasatu = karhunkämmen

Bandiittien käärmesymboli

Tarinassa on käärmemäisiä piirteitä omaavia bandiitteja, joita ruhtinas Zalasar on tehtaillut kätyreikseen. Zalasarin symbolina on kuva, jossa on kaktuksen ympärille kietoutunut käärme. Otin mielikuvalle kaksi lähdettä todellisesta maailmasta/historiasta. Toinen on Meksikon vaakuna, joka pohjaa vanhaan asteekkitarinaan ja heidän pääkaupunkinsa syntyyn. Toinen on vanha tarina Edenin puutarhasta, hedelmäpuusta ja käärmeestä.

Lukuisat kirjailijat ovat käyttäneet samankaltaista symboliikkaa. Käärme koetaan monissa kulttuureissa vihamieliseksi pahan edustajaksi. Luonnossa sitä pelätään sen myrkyllisyyden takia.

Käärme itsessään ei ole paha. Se on vain eläin, joka toimii vaistojensa varassa.

Google Mapsin kanssa Kaliforniassa

 

Kuvakaappaus Google Mapsista.

Tuossa kuvassa näkyy Haades-lentopurren laskeutumispaikka. Kuvan ottajan takana on vesiputous. Tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen paikkaan, mutta olen käyttänyt lähdeaineistona Kaliforniassa sijaitsevaa Yosemiten kansallispuistoa. Olen käynyt siellä itse muutamia kertoja. Uskomattoman hieno, salainen laakso jylhine näkymineen. Siellä asuvat kuvittelliset Miiwok- ja Awanii-alkuperäisasukkaat.

Minusta alkaa tuntua, että täältä jostakin voisi löytyä valtava, kätketty konesali, jonka tietokoneilla ylläpidetään data-avaruutta. Ja sinne kaivataan Kaaarnea, joka kantaa aivojensa synopseihin taltioituja alkukoodeja.

Vaikka olenkin käynyt kyseisessä paikassa, on Google Mapsistä hyötyä, kun muistuttelen mieleen, millaista siellä oli. Ihmismuisti on yllättävän hatara. Asiat unohtuvat ja värittyvät. Toki siihen on lupakin tässä tapauksessa, koska kirjoitan keksittyä fiktiota, jonka ei ole tarkoituskaan olla totta. 

Kokonaisuus alkaa hahmottua

 

Kahdenkymmenen asteen pakkaskelissä on omat haasteensa eläytyä Nevadan alueen syksyyn. Pitää vain muistella, miltä tuntuu, kun ulkona on lämpöasteita ja aurinko paistaa korkealta.

Nyt on vähitellen uskottava, että kohta päästään käymään varjojen maassa, datamaailman ytimessä. Kaarne on näet matkalla sinne. Itseäkin jännittää, millaista siellä mahtaa olla.

Ja miten käy Robin? Hän on kaivoksella kahlittuna. Seurana ei ole enää yhtää vanhaa ystävää. Ja jotenkin pitäisi vain selvitä pälkähästä eli teilipyörää muistuttavasta laitteesta, johon hänet on kahlittu.

Vielä on matkaa, ennen kuin tarina on lopussa. Keksittävää on jäljellä ehkä kolmasosa. Sitten pitää vielä tehdä uudelleenkirjoituksia, että kaikki palat loksahtavat kohdalleen ja kaikkien osuus saa tarkoituksensa. 

Kokonaisuus alkaa hahmottua omassa mielessä, mutta varmasti on luvassa yllätyksiä, kohtauksia, joista ei ole tällä hetkellä mitään käsitystä.

Kun tarina on lopulta kasassa, pitää turhat rönsyt siivota pois. Jokaiselle osalla täytyy löytyä oikeutus olla mukana tarinassa. Jokaisen osan pitää viedä eteenpäin kokonaisuutta.

Luopuminen on tylsää, mutta tarpeellista. Tehty työ, vaikka sen tuotokset pitääkin poistaa, ei ole turhaa. Sillä on ollut oma tärkeä osuutensa prosessissa. Ilman sitä lopputulos olisi erilainen.

Matka jatkuu.