maanantai 2. marraskuuta 2026

Rob McCool 6 lähdössä tulille

 

Rob McCool ja kätketty laakso on tehty. Kiitos kaikille teille, jotka olitte tavalla tai toisella mukana projektissa. Yhteisöllinen kirjoittaminen on omalla tavallaan hauskaa. Se on todellakin erilaista kuin pelkkä omassa kammiossa pakertaminen. On kiva vastaanottaa ideoita ja mielipiteitä.

Niin, on taas aika aloittaa uusi urakka. Robin tarinan jatko on vielä hämärän peitossa, mutta ainakin se alkaa Californian maisemissa. Sinnehän edellinen osa päättyi. 

Kävin ottamassa vähän vauhtia kuopiolaisella Minna Canthin koululla. Siellä oli luettu sarjan ensimmäinen osa. Minulle esitettiin pantomiimina kirjan eri kohtauksia. Piti sitten arvata, että mistä oli oiekin kyse. Viimeistään pienellä vinkkauksella pääsin jyvälle. Oli kyllä hienoja esityksiä! Niiden lisäksi pohdimme, mitä kahdeksasluokkalaiset toivovat Robin tulevalta tarinalta ja tarinoilta ylipäätään. Katsotaan onnistunko vastaamaan huutoon.

Uudesta Robista ei ole tosin kirjoitettu vielä sanaakaan. En ole saanut tälle syksylle apurahaa, joten kirjoittaminen on vähän jäissä. Toivottavasti siihen tulee pian helpotusta. Pari hakemusta odottaa päätöstä. Apurahan saaminen on todella tiukassa. Sellainen heltiää vain harvoille. Saa olla hyvin tyytyväinen, mikäli myönteinen päätös sattuu omalle kohdalle.

Yksi iloinen uutinen tuli kylläkin jo tälle syksylle. Sain Kariston säätiön apurahan kouluvierailuja varten. Se auttaa omalta osaltaan Rob McCool -yhteistyön jatkumista.

Pohjois-Savon koulut täältä tullaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti