Kirjoitin eilen tarinaan prologin. Se kertoo ajasta ennen varsinaisia tapahtumia. Prologi on melko arvoituksellinen, koska kaikkea ei kannata paljastaa liian varhain, eikä kirjailija aina itsekään tiedä, mihin se tulevassa vaikuttaa.
Prologin "arvoituksen" on tarkoitus selvitä tarinan myötä tai ainakin avautua jollakin tavalla. Ehkä prologi on alku rinnakkaiselle, menneisyyden tarinakaarelle, josta kuulemme vielä lisää.
Prologissa esiintyy nainen, jonka olemuksessa on ehkä jotakin samaa kuin tässä viereisessä, satoja vuosia vanhassa maalauksessa.
Nimi on tällä hetkellä Sofia, sopii tähän kuvitteelliseen aikakauteen.
Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan Rob McCool -kirjasarjan viidettä osaa. Aiemmin julkaistuja osia ovat RMcC ja Krimin jalokivi (2015, Savonia-ehdokas), RMcC ja Kirottu metsä (2017), RMcC ja Lapponian vangit (2022) sekä RMcC ja Tuonelan avaimet (2024).
keskiviikko 23. lokakuuta 2019
maanantai 21. lokakuuta 2019
Lapponian maisemissa
Uusi Rob McCool -tarina sijoittuu kuvitteelliseen Lapponiaan. On tuntureita, suuria jokia, järviä, metsiä, aukeita maisemia. Jylhää ja karua kauneutta.
Viidennessä luvussa klaanilaiset sieppaavat itselleen svenskien saattueen varusteet. Ryöväreille se sopii mainiosti.
Varusteita on vartioimassa sotilaita ja matruuseja. Kirjoitin matruusit ensin vihamielisiksi, mutta sitten he muuttuivatkin sotaorjiksi.
Klaanilaiset vapauttivat heidät ja kenties iloiset taivaiden purjehtijat nähdään vielä ennen kuin takakansi sulkeutuu :)

lauantai 12. lokakuuta 2019
Kohtaamisia Turun messuilla
Viikko sitten kävin Turun kirjamessuilla Tiina Lehtinevan haastateltavana Nuorisokirjailijoiden pömpelissä.
Puhuimme Rob McCoolista. Kuinka tarina on syntynyt? Miten yhteistyö nuorten kanssa alkoi ja sujui?
Käsittelimme myös tekeillä olevaa kirjaa, jolla ei ole vielä nimeä. Omissa tiedostoissani se kulkee työnimellä Pohjoisen vangit.
Saa nähdä pitääkö se loppuun saakka. Ainakin tarinassa mennään kohti pohjoista koko ajan :)
Messujen yksi kohokohdista oli keskustelu 8 v. superlukijan kanssa. En vieläkään oikein ymmärrä, että tämä kaveri oli lukenut molemmat Rob McCool -kirjat viime kesänä. Siinä iässä minä en ollut vielä koskenutkaan kirjoihin, joissa oli kuvia vain kannessa.
Respect!

torstai 3. lokakuuta 2019
Rob McCool Turun kirjamessuilla pe 4.10. klo 14.30
Huomenna matkaan Turun kirjamessuille.
Olen Tiina Lehtinevan haastateltavana klo 14.30-15.00 Suomen Nuorisokirjailijat ry:n osastolla A67. Haastattelussa kerron kirjasarjan kirjoittamisesta.
Tervetuloa seuraamaan!
Olen nyt aloittanut RMCC3:n (Rob McCool kolmosen) kirjoittamisen. Muutama luku kässäriä on jo kasassa. Jee! Se on hyvin hiomatonta tekstiä, mutta iloitsen jokaisesta rivistä. Pitää takoa sanoja, että on mitä muokata.
Taustatyöhön ja suunnitteluun menee tässä vaiheessa luvattoman paljon aikaa, mutta se kantaa hedelmää myöhemmin.
Messuilla tavataan!

perjantai 27. syyskuuta 2019
Nyt se viimein alkoi!
Rob McCoolin kolmas osa sai ensimmäiset rivinsä. Itse asiassa ensimmäisen lukunsa.
Mielenkiinnolla odotan, tuleeko se kestämään kirjan valmistumiseen asti. Niin paljon tapahtuu matkan varrella. Usein alku mullistuu ja muuttuu täysin.
Aina on kuitenkin aloitettava, muuten ei tapahdu mitään.
Tule mukaan ja kommentoi rohkeasti. Voit tehdä sen nimimerkillä tai ilman. Tarkoitus on saada muutama luku valmiiksi ennen ensi viikon Turun kirjamessuja.

perjantai 1. helmikuuta 2019
Kolmannen osan kirjoittaminen alkaa pian. Tule mukaan!
Rupean piakkoin kirjoittamaan Rob McCool -saagan kolmatta osaa. Tämän kuun lopussa käyn vierailemassa kuopiolaisessa Minna Canthin koulussa, jossa saan ensimmäiset livekommentit toistaiseksi aloittamattomasta käsikirjoituksesta.
Kunhan pääsen vauhtiin, voi käsikirjoitusta lukea blogin oikeassa reunassa olevan linkin kautta. Sivun lopussa on kommenttialue, jonne voi heittää kannustusta ja kritiikkiä ja ideoita. Ne kaikki ovat tarpeen. Kommentit ovat osoittautuneet todella hyödyllisiksi. Niistä on ollut paljon apua kirjoittamisessa.
Kommentoijien nimet painetaan julkaistavan kirjan loppukiitoksiin. Voit tehdä kommentin anonyyminä tai nimimerkillä ja laittaa minulle sähköpostiin oikean nimesi.
Sekoitan kirjassani menneisyyttä ja tulevaisuuden teknologiaa. Päähenkilö on Rob McCool, pian 15-vuotta täyttävä poika.
Jos suunnitelmat pitävät paikkansa, tämän käsikirjoituksen tapahtumat sijoittuvat menneen ajan Suomea muistuttavan Fennonian pohjoisosiin, Lapponiaan.
Rob McCoolilla on edessään hiiden metsästys, vaativa ja vaarallinen rituaali, jossa Pirunkirnun klaanin nuoret ottavat mittaa itsestään ja toisistaan. Jokaiselle hiidenmetsästyksen suorittaneelle nuorelle taotaan kaarevateräinen miodog-veitsi.

tiistai 30. tammikuuta 2018
Lisää Rob McCool ja Kirottu metsä -nuortenkirjan blogiarvioita
Hemulin kirjahylly
"Erityisesti iloitsen siitä, että kirjassa on mukana aktiivisia ja vahvoja naishahmoja. Hyvän soturin ei aina tarvitse olla miespuolinen! Jaksan aina ilahtua kirjoista, jotka tarjoavat sisältöä kaikille."
Lue blogiteksti tästä
Eniten minua kiinnostaa tie
"Ilahtuneena oivallisesta kotimaisesta nuortenkirjallisuudesta jään odottelemaan jatkoa Robin tarinalle ja kehotan kokeilemaan ennakkoluulottomasti McCoolin klaanin ja muiden tarinan hahmojen seuraa. Tylsää ei nimittäin ainakaan tule."

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)