Tarrapallona luokses pompin vain

Kirjailijaystäväni Marja-Leena Tiainen mainitsi viimesyksyisessä Kirjakantin yhteishaastattelussa, että kirjoitusvaiheessa kirjailija muuttuu "tarrapalloksi", tulee erityisen herkäksi ympäristölleen, nappaa sanoja ja ajatuksia kaikkialta, minne sattuukin pomppimaan.

Minulla on noiden tilanteiden varalta aina "tarrakirja" mukanani. Vuosien saatossa niitä on kertynyt kymmeniä, useiden tuhansien sivujen edestä.

Sanomalehdet ovat oivallinen lähde tarrapalloon takertuvalle sälälle: hauskoja sanoja, ajankohtaisuuksia, visioita, mielipiteitä. Sakset käyvät ahkeraan. Tarrakirjan sivujen välit pullistelevat. Kommentit sinertävät marginaaleissa.

Elokuvissa, teatterissa tai konserteissa vieressäistujani luulevat minua usein kriitikoksi. No, ymmärtäähän sen. Mutta on se vaan ihmeellistä, kuinka nuo elämykselliset hetket saava luovuuden herahtamaan. Olen opetellut kirjoittamaan pimeässä (josta enemmän toisella kertaa) ja siitä on hyötyä, koska usein valaistus on huono. Saanpahan ideat saman tien paperille.

Roskasakki-lastenkirjojeni ensimmäiset hahmot ilmestyivät minulle La Boheme -oopperassa. Boheemielämän kiteyttivät Roska ja Superlon. Hylätty lankamytty ja hikinen patjanpalanen. Vuosi oli 2002. Meni kymmenen vuotta ennen kuin kaverukset pääsivät kirjan sivuille. Ja viime vuonna lasten - ja nuortenkirjojen bestseller-listan kymmenen parhaan joukkoon!

No, suurin osa oivalluksista jää unohduksiin. Eivät ne päädy mihinkään. Tai sittenkin. Mistä sitä tietää? Ehkä ne jäävät alitajuntaan vaikuttamaan. Olen nimittäin sitä mieltä, että käsin kirjoitetusta tekstistä syntyy aina muistijälki. Se vain odottelee putkahtaakseen sopivassa tilanteessa mukaan kulloinkin kesken olevaan tarinaan. Ei sen alkuperää enää muista tai tiedosta, mutta siinä se on, juuri oikeassa paikassa.

Toinen lukunsa ovat erittäin voimakkaat elämykselliset pakonomaisesti syntyneet lauseet tai kappaleet, jotka putkahtavat päähän aivan odottamatta. Vaikkapa laskettelurinteen hississä. Siinä sitten koetat tallentaa ajatusta päähäsi siksi aikaa, kunnes pääset muistikirjan ääreen. Ja senkin jälkeen koko ajan kihelmöi, kunnes pääsee lisäämään tekstin käsikirjoitukseen.

Mutta kuinka monesti nuo ihanat ajatusten kukkaset joutuvatkaan kirjaa viimeisteltäessä raakalaismaisen editointiruohonleikkurin yliajamiksi, silpuksi tarinoiden kompostiin.