Mistä kirjailija saa ideansa? Mistä tarinat tulevat? Kenen kertomuksia voi sanoa aidoiksi, alkuperäisiksi tai ehdottoman omaperäisiksi?
Minä julistaudun heti varkaaksi. Olen ehkä kekseliäs ja joskus oivaltava kirjoittaja, mutta ennen kaikkea olen ovela varas. Kuljeskelen siellä täällä tarinoiden maailmassa. Hiippailen yön pimeinä tunteina vartioimattomilla pihoilla ja pujahdan sisään taloihin. Pyyhin pölyjä aarteiden päältä, ihailen niitä ja, jos ne miellyttävät minua, otan ne säkkiini.
Aarreluolassani asettelen esineet siistiin järjestykseen tai suloiseen sekasortoon, milloin mitenkin. Jotkut aarteista unohdan tyystin, toiset saavat kunniapaikan takanreunukselta.
Sattumalla on suuri osuus onnistumisessa. Vain harvoin, kun avaa oven, tietää iskeneensä aarreaittaan. Varkaankin pitää olla sinnikäs ja työteliäs. Jaksaa yöstä toiseen. Toki järkeäänkin voi käyttää. Mihin tahansa tönöön ei kannata päätänsä pistää. Arvokkaan näköisissä tai tunnetuissa paikoissa on yleensä kiiltävimmät jalokivet ja harvinaisimmat taide-esineet. Mutta niissä on yksi ongelma. Voi jäädä helposti kiinni. Eikä niiden kuuluisia harvinaisuuksia voi noin vain ripustaa seinälleen kaikkien näkyville. Viisainta on kätkeä aarteet luolaan ja käyttää niitä innoittajina, ottaa niistä mallia. Kenties jäljentää ne ensin, oppia niistä jotakin.
Eikä aina kannata olla niin turhan varovainenkaan. Joskus pitää olla hieman julkea.
Englantilaiselta lastenkirjailijalta, Eva Ibbotsonilta, kysyttiin aikoinaan eikö häntä harmittanut, kun J.K. Rowling otti hänen kirjoistaan ideoita kuuluisaan Harry Potteriin. Eva vastasi naureskellen: "Niinhän me kaikki teemme."
Niinpä niin. Myös Stephen King julistaa, että kirjallisuus on kirjailijan paras työkalupakki.
Jossakin vaiheessa aion paljastaa, mitä minun pakistani löytyy tämän tarinan varalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti