Tänään noudatin ohjetta. Katkaisin kirjoittamisen kesken kaiken.
Luvussa 23 Filbur pitää seuraa Aleksandralle, järjestää hänelle pientä yllätystä. Siihen olisi ollut kiva lopettaa, mutta, haa, jatkoinkin tilanteesta, jossa palkkasoturi Francis Ravaille on juuri saapumassa Vartiovuorelle. Hän on pahis ja jäljittää Aleksandraa Novgorodin ruhtinaan laskuun. Pahoja asioita tapahtuu.
Huomenna jatkan siitä.
Miksi näin?
Siksi, että aivot jäisivät miettimään tulevaa, pohtimaan mitä tarinassa seuraavaksi tapahtuu.
Täytyy myöntää, että monesti lipsun periaatteesta, koska selkeä lopetus vain yksinkertaisesti tuntuu mukavammalta. Aivan niin kuin lukiessakin. On kiva lopettaa pisteeseen. Ja toisekseen, aivot jäävät raksuttamaan joka tapauksessa, joskus liiaksikin.
Mutta myönnän, että keskeneräisyyden luoma epämukavuus on hedelmällinen olotila. Silloin pyrkii kohti lopullista tavoitetta, kohti mukavuutta. Silloin toimii ja saa aikaiseksi.
Tyytyväisyys tappaa luovuuden.
Vanha klisee - jos luolaihmiset olisivat olleet tyytyväisiä oloihinsa, eläisimme yhä luolissa - pitää paikkansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti