maanantai 14. huhtikuuta 2014

Krim: tarina ja todellisuus

Viime aikoina on ollut erityisen jännittävää seurata tiedotusvälineitä.

Tämän tarinan idea on yhdistää barokin kauden historiaa ja korkeaa teknologiaa. Tehdä eräänlaista barokpunk-kirjallisuutta :)

Mustan meren alue 1600-luvulla
Tarinan maailmassa teollinen vallankumous on alkanut samaan aikaan suurten löytöretkien kanssa. 1600-1700-luvuille tultaessa teknologinen osaaminen on jo niin pitkällä, että se ylittää meidän osaamisemme, mutta yhteiskunnallinen kehitys on tapahtunut hitaammin. Maailma on jakautunut keisarikuntiin, ruhtinaskuntiin ja liittovaltioihin.




Savon Sanomat 14.4.2014
Tarinan tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Fennoniaan ja Itä-Eurooppaan. Venäjän ruhtinailla on laajentumispyrkimyksiä etelään, Mustalle merelle. Tämä on toki vanha historiallinen suuntaus satojen vuosien takaa, mutta viime aikojen uutisoinnit ovat kieltämättä nostattaneet nahkan kananlihalle.

On ollut suorastaan kihelmöivää kirjoittaa venäläisten ruhtinaiden suunnitelmista vallata Krim ja lukea seuraavan päivän lehdestä taisteluista, joita käydään samoilla seuduilla, nähdä kuvia panssarivaunuista ja piikkilankaesteistä.

Toivottavasti tarina ja todellisuus eivät kulje käsi kädessä tämän pidemmälle.

2 kommenttia:

  1. Heihei sinulla on mielenkiintoinen kirja tulossa! Nimi kirjaan: Sami L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Sami L! Laitatko vielä nimesi sähköpostilla: tatukokkolive (at) gmail.com.

      Poista