torstai 29. lokakuuta 2015

Rob McCoolin tarina jatkuu

On taas aika jatkaa tarinaa. Pääset lukemaan sitä näytön oikeassa reunassa olevan valikon kautta (mobiiliversiossa Etusivu-valikko). Päivämäärä kertoo, milloin teksti on viimeksi päivitetty. Aloitin krjoittamisen 29.10.2015.

Kirjoita sivun loppuun kommenttisi ja kritiikkisi. Luen ne kaikki. Ensimmäistä kirjaa tehdessä oli kommenteilla ja keskusteluilla suuri merkitys kirjoittamiselleni. Kommentin jälkeen lähetä nimimerkkisi ja oikea nimesi sähköpostilla osoitteeseen tatukokkolive (ät) gmail.com ja pääset mukaan kirjan loppukiitoksiin.

Uusille lukijoille tiedoksi, että tämä ei ole valmiiksi kirjoitettu jatkokertomus, vaan romaanin käsikirjoitus, joka muuntuu ja muokkautuu ajan myötä kovin erilaiseksi, kuin mitä se aluksi näyttää.

Minulla on mielessäni suunnitelma siitä, kuinka tarina etenee, mutta jostakin syystä hahmot alkavat itse kuljettaa tarinaa, kun se pääsee vauhtiin. Minun tehtäväkseni jää kirjata se ylös ja muokata ehyt kertomus.

Kirja on valmis vasta, kun se on painettu ja kansissa.


12 kommenttia:

  1. Jee! Kiva kun jatkoit näin nopeasti, näyttää hyvältä alulta, hankala vain sanoa mitään nuin lyhyestä pätkästä. En päässyt edes perille keitä puskassa kykkivät ovat ja missä nyt ollaan, mutta yritän odottaa kärsivällisesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, kun olet taas mukana Mirjam! Vähitellen tarina tästä kehittyy. Itsekään en ole ihan varma, mitä rataa tapahtumat etenevät. Suuret linjat ovat mielessä, mutta vasta kirjoitettuna niistä alkaa tulla totta :)

      Poista
  2. Lisää mut kirjaan mun nimi on patrik

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Erittäin hyvä kirja. Kirja oli kiinnostava ja aion lukea seuraavankin. Olisi mukavaa saada nimi kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Miro :) Kiva, että kirja kiinnosti. Lisään nimesi kirjan kiitoksiin!

      Poista
  5. Ensimmäinen kirja oli mielestäni hyvä ja sisälti sopivasti tapahtumia ja vahtia, mutta oli myös tarpeeksi kuvaileva ja siihen pääsi hyvin sisälle. Juoni sopii tytöillekin vaikka päähenkilö oli poika ja oli osittain poika painotteista tekstiä. Tykkäsin kirjasta ja haluan lukea seuraavankin. Toivoisin nimeäni seuraavaan kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Ella :) Kiva kuulla, että ei haittaa, vaikka nimihenkilö onkin poika. Lisään nimesi kirjan kiitoksiin!

      Poista
  6. Kirja oli mielestäni hyvä. Erityisesti kirjassa pidin taistelukohdista ja toivoisin niitä seuraavaankin kirjaan. Toivoisin vielä että nimeni olisi kirjassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Joonatan :) Saamasi pitää! Siis nimittäin taistelukohtauksia :) Lisään nimesi kirjan kiitoksiin!

      Poista