Kirja lähti painoon tänään

RMCC5:n aineisto sujahti painoon tänään junamatkalla Kuopiosta Ouluun. Menin auttamaan poikaani muutossa. Opinnot on nyt takana. Ekan RMCC-kirjan omistin hänelle. Tämän uusimman omistan Totolle. Hän oli liki kymmenen vuotta sitten tokaluokkalainen ja kävi moikkaamassa minua Turun kirjamessuilla. Hän sanoi, että hänet on innostanut lukemaan Soturikissat ja Rob McCool. Aikamoinen kaveri, kun niin varhain luki paksuja oikeita kirjoja. 

Rob McCool ja kätketty laakso julkaistaan Kuopion pääkirjastolla 10.9.2026. Siellä on muutama muu kirja julkaistavana samaan aikaan. Kivassa seurassa ollaan.

Nyt on aika lailla tyhjä olo, niin kuin aina kun kirja lähtee painoon. Kaikki mahdollinen on tehty. Mitään ei voi enää muuttaa. Kamalaa ja samalla tosi upeaa. Jeah!

Kässäri siirtyi taittoon.

 

Kässäri on siirtynyt avoimesta Docs-tiedostosta taitto-ohjelmaan. Kommentointi blogin kautta onnistuu heinäkuun loppuun asti. Saan kommenteista ilmoituksen ja luen ne, vaikka en enää kirjoitakaan tekstiä julkisesti.

Taittoversion editoinnin aikana tapahtuu vielä paljon. Lähinnä pientä hiomista, mutta voi sinne luiskahtaa jokunen isompikin muutos.

Hahmojen päätöksistä en voi mennä takuuseen, mutta vaikuttaa siltä, että americanojen maassa viivähdetään jonkin aikaa seuraavankin kirjan aikana. Saa nähdä, minne matka vie sen jälkeen.

Kiitos kaikille mukana olleille. Kirja lähtee painoon heinä-elokuun vaihteessa. Syksyllä on sitten lämpimäiset käsissä. Se hetki on aina yhtä juhlava!

Kevään viimeinen vierailu

Olipa tosi mukava kouluvierailu Kuopion Minna Canthin koulussa. Jutskailtiin, luettiin ja juonittiin lopuksi Rob McCoolin seikkailun viimeisiin lukuihin otsikoita. Mukana juonimassa 7:s musaluokka. Upeaa, energistä porukkaa. Kyllä yhteistyö on rautaa.

Kuvassa näyttää siltä, että olen puhelimella, mutta niinhän minä olenkin. Luen nimittäin Rob McCoolin käsikirjoitusta suoraan tähän blogiin linkitetystä dokumentista, johon muutokset päivittyvät reaaliajassa.

Tekstin häntiä eli loppua siinä lukiessa alkoi viimeistään tajuta, että pian on valmista, ja kirja niin sanotusti tulee ulos. Syksyllä. Oikeasti.

Se on aina juhlan paikka!

p.s. Lopuksi oltiin lumisotaa paperitolloilla ja yhtä oppilasta lykästi. Palkinnoksi sai valita oman Rob McCool -kirjan.

Uudelleenkirjoitus/editointi etenee tällä hetkellä luvun 23 kohdalla

Uudelleenkirjoitus on menossa luvussa 23. Merkitsen kohdan aina tuplaäksällä (xx). Kässärissä on vielä runsaasti nimeämättömiä lukuja, niin että niihin ennättää vielä vaikuttaa. Pistäkää vaan kommenttia tulemaan.

Laitoin tuohon näyttökuvan ko. kohdasta. Vielä kymmenkunta lukua edettävänä. Tarvitsee ehkä kirjoittaa myös pari uutta lisää jonnekin ja loppu pitää saada pakettiin. Se ei ole vielä lopullisessa muodossaan.

Tässä kävi nyt niin, että seuraava kirja alkaa samoista maisemista. Californian reissu ei tullut vielä loppuunsa. Vahvasti näyttää siltä, että tarvitaan vielä pari kirjaa, että koko Robin tarina tulee kerrottua. Tai ei siis koko tarina, mutta tiettyyn pisteeseen asti.

 

Kansi valmistui ja tiedot julkistettu

Vaikka käsikirjoitus ei ole vielä ihan valmis, on tulevan kirjan kansi jo olemassa ja tiedot julkistettu. Kirjaa voi jo tilata ennakkoon kustantamon omilta sivuilta. Ennakkotilaajille on luvassa numeroidut kappaleet ja mahdollisuus saada kirjapainon painama nimi esilehdelle numeroinnin yhteyteen. Ohjeet löytyvät täältä:

https://icasos.fi/tuote/rob-mccool-ja-katketty-laakso/

Uudelleenkirjoitus on menossa tällä hetkellä luvussa 8. Jonkin verran on siis matkaa vielä, ennen kuin kässäri on valmis. Parin viikon päästä on vielä yksi kouluvierailu, josta tulee vielä varmasti hyviä ideoita viimeistelyyn.

Tuntuu aika hurjalta, että kesän mittaan koko homma saadaan pakettiin ja lähdetään taas uutta kohti. Se tuntuu yhtä aikaa hurjalta ja hurjan hyvältä.

Syyskuussa saapuvat sitten lämpimäiset. Se se vasta kivalta tuntuukin!

Tarinan kokonaisuus on nyt kasassa. Uudelleenkirjoitus alkaa.

Viidennen Rob McCool -kirjan tarina alkaa olla kasassa. Vielä on paljon tehtävää: hiomista, editointia, lisäyksiä, poistoja, tarinan jäntevöittämistä.

Kuvassa tämänhetkinen loppukohtaus, jossa Kassios ja Kaarne lentävät Yohhemetin kätketyssä laaksossa.

Mitä tahansa saattaa vielä tapahtua. Yleensä viimeiset pari-kolme viikkoa ennen deadlinea ovat hirvittävän tehokkaita kirjoittamisen kannalta. 

Se on mukavaa, mutta kuluttavaa aikaa.

Sitä kohti! 

Vierailu Suonenjoella 9.4. Mikael Agricolan päivänä

 

Kävin viikko sitten Agricolan päivänä vierailulla Suonenjoen yhtenäiskoulussa. Tavoitteena oli levittää lukuinnostusta ja esitellä oppilaille yhteisöllistä kirjoittamista.

Pääsin juttelemaan kahden seiskaluokan oppilaiden kanssa. Lopuksi oli pieni työpaja, jossa oppilaat ideoivat jatkoa viidennen Rob McCool -kirjan keskeneräiselle tarinalle. He tekivät myös ehdotuksia luvun 29 otsikoksi.

Sain ehdotuksia siitä, kuinka Zalasarin lentopurret pakottavat has’hassinien lentopurren maahan. Voiton vei ohjausjärjestelmään tunkeutuminen eli hakkerointi.

Useampi otsikkoehdotus viittasi bandiittien tekemään hyökkäykseen tai iskuun, joten siitä tuli nimi luvulle.

Vierailu oli kaikin puolin onnistunut. Siitä kiitokset erittäin hienosti käsikirjoituksen suunnitteluun osallistuneille oppilaille, mutta myös tapahtuman mahdollistajille eli opettajille Anne Matilainen ja Minna Miettinen.

Loppusuora lähestyy

Has'hassinien Haades-lentopursi
(Firefly + Gemini)

Kässäri on edennyt vaiheeseen, jossa raakatekstin pitäisi olla valmis noin kuukaudessa. Se onkin tarpeen, sillä kirja menee painoon kesän lopuksi ja julkaistaan syksyllä.  Nimeksi tulee näillä näkymin Rob McCool ja Californian kulta. Halukkaat kommentaattorit saavat taas nimensä julkaisun kiitoksiin. 

Kivaa tätä on ollut tehdä. Onneksi on jäljellä vielä pari kouluvierailua. Sieltä tulee suuntaviivoja kässärin loppuvaiheisiin. 

Mukava päästä jututtamaan nuoria lukijoita.

Tekstiä pitää lopuksi muokata vielä aika tavalla, vaikka olen tehnyt sitä koko ajan matkan varrella. Tapahtumat ja niiden kytkökset eivät ole juonellisesti vielä tarpeeksi ehyitä. Kirjoittamisen viimeisissä vaiheissa (joka on tekemisenä kaikista mukavinta) tapahtuu vielä paljon selkeyttämistä ja jäntevöittämistä. Tietyt ilmaan heitetyt ajatukset joko hylätään tai laitetaan lunastamaan lupauksensa.

Hyvä tästä tulee, oikein hyvä!

P.S. Testailin Adoben Firefly Ai:tä ja tein yhdellä komennolla lentopurren. Varsin onnistunut, vaikka ei aivan vastaakaan omaa mielikuvaani aluksesta.

Esimerkki nimien valitsemisesta / nimet vaihtoon

Tänään meni vaihtoon muutama nimi. Tutkin Kalifornian alueen historiaa. Minulla on lähteenä mm. Rani-Henrik Anderssonin ja Markku Henrikssonin teos, joka kertoo Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historiasta. Ja toki netistä löytyy valtavasti tietoa, kun vain osaa tutkia sitä kriittisesti.

Nimien vaihtamiseen vaikutti se, että luulin tätä tarinaa aloittaessani, että pomo-heimo asui San Franciscon lahden pohjoispuolella olevissa jättipuiden metsissä. Näinhän se ei ollutkaan. Heimo oli miwok.

Kävin metsässä ensimmäisen kerran vuonna 1986, jolloin olin vaihto-oppilaana. Mukana oli ystäväperheen pieni poika, jota kannoin hartioillani. Leikimme Star Warsia ja näimme mielikuvituksissamme puissa asuvat ewokit. Silloin en vielä tiennyt samaa, minkä opin vasta vähän aikaa sitten. Niissä metsissä asuneet miwokit antoivat nimen George Lucasin ewokeille! Minun oli ihan pakko muuttaa hahmojen nimet paremmin miwokeille sopiviksi.

Viereisessä kuvassa omat lapseni ovat tutkimassa jättimäistä punapuuta Sierra-vuoriston Sequia-puistossa, Yosemiten kansallispuiston eteläosassa vuonna 2009.

Miwokeja asui myös Sierra-vuoristossa ja Yosemiten alueella (Yosemitessa on jättimäisiä puita samaan tapaan kuin San Franciscon pohjoispuolella). Se on tarinallisesti kätevää, sillä tapahtumat sijoittuvat myös sinne. Viereisessä kartassa tapahtumapaikat on merkitty nuolilla.

Tähän väliin sanon selvyyden vuoksi, että kirjoitan keksittyä tarinaa, joka pohjautuu todelliseen historiaan ja maailmaan vain löyhästi. En siis kerro oikeista Kalifornian alkuperäisasukkaista, vaan fiktiivisestä heimosta, miiwokeista. Tällä haluan tuoda esiin oman maailmamme menneisyyden epäkohtia - alkuperäisasukkaiden epäreilua kohtelua. 

Enimmillään miwokeja on arvioitu olleen yli 11 000 henkilöä. Vähimmillään 491. Siinä voi jo puhua valloittajien suorittamasta kansanmurhasta.

Tarinani miiwok-nimien etymologiaa (pohjautuu miwok-kieleen):

Tapal = levittää siivet
Pakuna = peura, joka juoksee hyppien alamäkeen
Totokono = hiekkakummun kurki
Tenaya = iltatähti
Elki = peittää
Kakulu = korppi
Pasatu = karhunkämmen

Bandiittien käärmesymboli

Tarinassa on käärmemäisiä piirteitä omaavia bandiitteja, joita ruhtinas Zalasar on tehtaillut kätyreikseen. Zalasarin symbolina on kuva, jossa on kaktuksen ympärille kietoutunut käärme. Otin mielikuvalle kaksi lähdettä todellisesta maailmasta/historiasta. Toinen on Meksikon vaakuna, joka pohjaa vanhaan asteekkitarinaan ja heidän pääkaupunkinsa syntyyn. Toinen on vanha tarina Edenin puutarhasta, hedelmäpuusta ja käärmeestä.

Lukuisat kirjailijat ovat käyttäneet samankaltaista symboliikkaa. Käärme koetaan monissa kulttuureissa vihamieliseksi pahan edustajaksi. Luonnossa sitä pelätään sen myrkyllisyyden takia.

Käärme itsessään ei ole paha. Se on vain eläin, joka toimii vaistojensa varassa.

Google Mapsin kanssa Kaliforniassa

 

Kuvakaappaus Google Mapsista.

Tuossa kuvassa näkyy Haades-lentopurren laskeutumispaikka. Kuvan ottajan takana on vesiputous. Tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen paikkaan, mutta olen käyttänyt lähdeaineistona Kaliforniassa sijaitsevaa Yosemiten kansallispuistoa. Olen käynyt siellä itse muutamia kertoja. Uskomattoman hieno, salainen laakso jylhine näkymineen. Siellä asuvat kuvittelliset Miiwok- ja Awanii-alkuperäisasukkaat.

Minusta alkaa tuntua, että täältä jostakin voisi löytyä valtava, kätketty konesali, jonka tietokoneilla ylläpidetään data-avaruutta. Ja sinne kaivataan Kaaarnea, joka kantaa aivojensa synopseihin taltioituja alkukoodeja.

Vaikka olenkin käynyt kyseisessä paikassa, on Google Mapsistä hyötyä, kun muistuttelen mieleen, millaista siellä oli. Ihmismuisti on yllättävän hatara. Asiat unohtuvat ja värittyvät. Toki siihen on lupakin tässä tapauksessa, koska kirjoitan keksittyä fiktiota, jonka ei ole tarkoituskaan olla totta. 

Kokonaisuus alkaa hahmottua

 

Kahdenkymmenen asteen pakkaskelissä on omat haasteensa eläytyä Nevadan alueen syksyyn. Pitää vain muistella, miltä tuntuu, kun ulkona on lämpöasteita ja aurinko paistaa korkealta.

Nyt on vähitellen uskottava, että kohta päästään käymään varjojen maassa, datamaailman ytimessä. Kaarne on näet matkalla sinne. Itseäkin jännittää, millaista siellä mahtaa olla.

Ja miten käy Robin? Hän on kaivoksella kahlittuna. Seurana ei ole enää yhtää vanhaa ystävää. Ja jotenkin pitäisi vain selvitä pälkähästä eli teilipyörää muistuttavasta laitteesta, johon hänet on kahlittu.

Vielä on matkaa, ennen kuin tarina on lopussa. Keksittävää on jäljellä ehkä kolmasosa. Sitten pitää vielä tehdä uudelleenkirjoituksia, että kaikki palat loksahtavat kohdalleen ja kaikkien osuus saa tarkoituksensa. 

Kokonaisuus alkaa hahmottua omassa mielessä, mutta varmasti on luvassa yllätyksiä, kohtauksia, joista ei ole tällä hetkellä mitään käsitystä.

Kun tarina on lopulta kasassa, pitää turhat rönsyt siivota pois. Jokaiselle osalla täytyy löytyä oikeutus olla mukana tarinassa. Jokaisen osan pitää viedä eteenpäin kokonaisuutta.

Luopuminen on tylsää, mutta tarpeellista. Tehty työ, vaikka sen tuotokset pitääkin poistaa, ei ole turhaa. Sillä on ollut oma tärkeä osuutensa prosessissa. Ilman sitä lopputulos olisi erilainen.

Matka jatkuu.

Minna Canthin koulussa hakemassa uusia ideoita

 

Kävin 17.12.2025 Minna Canthin koulussa seiskaluokkalaisten vieraana. Minari on paikka, jossa Rob McCool -yhteistyö sai yli kymmenen vuotta sitten alkunsa. Olen palannut sinne aina säännöllisesti. Yhteistyö on ollut todella sujuvaa.

Tälläkin kertaa oli todella mukava ja rikastuttava kokemus. Juteltiin ummet ja lammet kirjoittamisesta ja lukemisesta ja ylipäätään kirjailijan työstä. Sain myös hyviä ideoita työn alla olevaan Rob McCool -sarjan viidenteen osaan. Oppilaat keksivät nimet luvuille 17 ja 18 ja päättivät siitä, kuinka Rob ystävineen vapautetaan kiipelistä, johon he olivat joutuneet. Bonuksena minulle tarjoiltiin idea ottaa mukaan dinohahmoja robotteina tai geenimanipuloituina otuksina. Se kuulostaisi tosi houkuttelevalta. Tarinassa on jo liskomaisia bandiittiroistoja, joten senkin puolesta dinot kävisivät teemaan hyvin. Saa nähdä, miten käy.

Tarinassa on tällä hetkellä (luku 18) eräänlainen solmukohta. Has'hassinit ovat sieppaamassa Kaarnea mukaansa. Kuitenkin Kaarnen pitäisi jäädä Californiaan suorittamaan tehtäväänsä. Saa nähdä kuinka se onnistuu, mitä hahmot päättävät tehdä. Toisinaan tuntuu, että en saa itse määrätä asioita, ne vaan tapahtuvat. Senkin puolesta pitää vain katsoa, kuinka tarina etenee.

Talvi ei tunnu etenevän. Kohta on joulu, mutta vettä sataa ja vähätkin lumet hupenevat. Mutta vielä on Kuopion korkeudella toivoa valkeasta joulusta. Sitä odotellessa. Hyvää joulua kaikille!

Nuoret hiisisoturit liikkeellä

Kommentteihin ilmestyi kysely, tuleeko Liamia, Niallia ja Nessaa tai Robin veljiä ollenkaan mukaan tarinaan. No, tästä innostuneena aloin tuumasta toimeen. Liamin tilalla on kylläkin Ciara Carroll, jota kutsutaan tavallisesti sukunimellään Carrolliksi. Nessa ja Niall ovat sisaruksia. Nessan ja Filburin välillä tuntuisi olevan jotakin säpinää. Saa nähdä, mitä siitä seuraa. Ehkä ei mitään, koskaan ei voi tietää.

Tarinassa veljekset Filbur, Mark ja Apollo lähtivät Narvikiin lentopursivarkaisiin, mutta joutuivat ongelmiin. Apuun tulivat nuoret hiisisoturit: Nessa, Niall ja Carroll.

Tein pientä tekoälykokeilua (Firefly + Nano Banana) postauksen kuvitukseksi. Siinä Ciara Carroll laskee vuoren rinnettä leijulaudalla jossakin norrien (norjalaisten) mailla.

Uudelleenkirjoitusta, uudelleenkirjoitusta

Taas lähtee käyntiin uudelleenkirjoitus. Alusta alkaen. Lepuuttaminen tekee tekstille hyvää. Lepoaikana muhineet ideat pääsevät uudelleenkirjoituksen myötä mukaan tarinaan, teksti jäntevöityy, turha karsiutuu.

Alkuperäisen uuden luomisen kirjoittaminen on aika rankka vaihe. On mukavaa, kun saa keksiä, mutta rankaksi sen tekee lukemattomien eri vaihtoehtojen välillä luoviminen. Pitää vain omalla älyllä yrittää miettiä, mikä kirjain sopisi edellisen perään, mikä tarinan käänne loisi tekstiin mielenkiintoa, mikä veisi sitä eteenpäin niin, että imu säilyy.

Kun tekstiä alkaa olla kymmeniä sivuja, on hyvä myös palauttaa mieleen, mitä kaikkia tapahtumia ja ajatuksia se pitää sisällään. Unohtaminen on inhimillistä. Samalla on hyvä luoda yhteyksiä tekstin eri osien välille.

Alkaa olla taas aika puuhata kirjailijavierailuja eri kouluille. Parit on työn alla. Kiva saada ideoita nuorilta.

Pyysin tekoälyä tekemään piraateille sukellusveneen. Hevosenpää löytyy, mutta tuli reilusti isompi, kuin olin ajatellut. Tunnelma on hyvä.

Ekan Rob McCoolin englanninkielinen kässäri työn alla

Kalifornialainen ystäväni pyysi minulta jo kauan sitten Rob McCoolin englanninkielistä käännöstä. Sehän ei ollutkaan ihan yksinkertaista ja - silloin joskus kymmenen vuotta sitten - jäi tekemättä. 

Asia tuli taas uudestaan puheeksi ja päätin valjastaa tekoälyn työhön. Ei sekään yksinkertaista ollut, mutta eteni ja sujui edes jollakin tavoin. Tekstissä on puutteensa, mutta kyllä siitä selvän saa.

Teksti on luettavissa ja kommentoitavissa blogin oikeassa reunassa. Otan mielelläni vastaan vinkkejä, sillä haluan hioa tekstin sellaiseen uskoon, että sen voisi lähettää jollekin ulkomaiselle kustantajalle.

Eihän sitä koskaan tiedä.

Englanninkielinen kässäri on Google Docs -tiedosto, johon voi kommentoida suoraan tekstin joukkoon. 

Valikossa sen alla on suomenkielinen versio, josta voi tarkistaa, kuinka kohdat on kirjoitettu alun perin suomeksi.

Pahishahmojen muokkausta ja uudelleenkirjoitusta

Alla oleva teksti on kuvakaappaus kässäristä. Sain ajatuksen tehdä orjia varastavista bandiiteista hieman vastenmielisempiä, joten tarkensin niiden ulkomuotoa. Iho käärmeensuomuiseksi, hartiat leveiksi, olemus kyyryksi. Bandiitit ovat geenimanipuloituja pahan kätyreitä, joita on ilo täräytellä pois päiviltä.

Muutenkin olen kirjoittanut tekstiä uudelleen neljännestä luvusta alkaen. Kokonaisuus hahmottuu koko ajan paremmin ajatuksissa. Alkuvaiheessa on tärkeää saada aikaiseksi tekstiä ja tapahtumia, mutta ennen pitkää on tarinaa jäntevöitettävä ja yhtenäistettävä. Jossakin vaiheessa ylimääräistä/tarpeetonta tekstiä pitää myös poistaa, mikä on aika lailla tuskaa. 

Klikkaa alla olevaa tekstiä, niin näet sen suurempana.

 

Miten teksti muuttuu?

Laitan tähän alle muutaman esimerkin tekstin kokemista muutoksista peräkkäisinä päivinä. Alkuperäinen teksti on luotu 7.4.2025. Muutokset on tehty seuraavana päivänä eli tänään 8.4.2025. Olen muuten parhaillaan Kuopion pääkirjastolla.

Otteet ovat kaksi peräkkäistä kappaletta luvusta 9. Ne ovat esimerkki siitä, kuinka teksti hioutuu uudelleenkirjoitusten myötä. Samat asiat on sanottu hiema eri tavalla.

Raakateksti:

Kaivosleiri ei näyttänyt todellakaan miltään ruusutarhalta. Rob McCool katseli sitä orjakaleerin airojen aukkojen läpi. Alue oli suuri ja aidattu. Se sijaitsi korkeiden kukkuloiden välisessä laaksossa. Maasto oli kellanharmaaksi kuivunut. Kitukasvuiset pensaat täplittivät lohdutonta näkymää kuin pisteet ilveksen turkkia. 

Ja muutosten jälkeen:

Rob McCool kurkisteli orjakaleerin aironaukkojen läpi avautuvaa näkymää. Siellä oli kaivosleiri. Alue oli suuri, kellanharmaiden kukkuloiden välinen laakso. Kitukasvuiset pensaat täplittivät lohdutonta maisemaa kuin pilkut kotoisan ilveksen turkkia.

Raakateksti:

He lähestyivät kaivoksia etelästä. Rob oli nähnyt matkalla valtavan kauniin järven. Hän päätteli sen olevan Tahoe. Ennen kuin he olivat jääneet bandiittien vangeiksi, Dasan oli kertonut nimen merkitsevän järveä. Sellainen se olikin, järvien järvi. Se oli oikea luonnon kuvastin. Sen pintaan heijastui mitä puhtain taivaan sini ja ympäröivät, lumihuippuiset vuoret. 

Ja muutoksen jälkeen:

He lähestyivät kaivoksia etelästä. Matkalla he olivat ohittaneet valtavan suuren järven. Rob päätteli sen olevan Tahoe, josta Dasan oli kertonut, ennen kuin he olivat jääneet bandiittien vangeiksi, Nimi merkitsi yksiselitteisesti järveä. Sellainen se olikin, järvien järvi, parinkymmenen kilometrin läpimittainen luonnon kuvastin, joka heijasti mitä puhtaimman taivaan sinen kannattelemat, lumihuippuiset vuoret. 

Robin maailman Pohjois-Amerikka eli americanot

 

Hahmottelin puhelimella Rob McCoolin maailman Pohjois-Amerikkaa. Rob vierailee näillä näkymin vain Californian alueella, mutta kirjailijana haluan itse tietää, mitä kaikkea siinä ympärillä tapahtuu.

Kyse on americanojen valtakunnasta. Se on kahdenkymmenen ruhtinaskunnan liittouma. Veturina puuskuttaa itärannikon 13:n ruhtinaskunnan liitto. 

Americanot puhuvat americanoa, joka on sekoitus anglia eli englantia, espanjaa ja ranskaa. Siitä on kehkeytynyt maailmanlaajuinen lingua franca eli yleiskieli.

Valtakuntaa johtaa vaalikeisari. Virka ei ole perinnöllinen, mutta saattaa olla saman suvun hallussa jonkin aikaa.

Neljäs Rob McCool äänikirjaksi

20.2.2025 julkaistaan Rob McCool ja Tuonelan avaimet äänikirjana. Sen jälkeen kaikki tähän mennessä julkaistut sarjan kirjat ovat kuuneltavissa kaikissa äänikirjapalveluissa ja tietysti myös valtakunnallisessa E-kirjastossa, jossa kirjoja saa kuunnella (ja e-kirjoja lukea) ilmaisena kirjastopalveluna.

Minulla on lämpimiä muistoja siitä, kun minulle luettiin kirjoja. Isotätini luki niitä jopa kasetille. Äänikirjat ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Siinä on jotakin ikiaikaista nuotiotarinoinnin tuntua.

Äänikirjojen kuunteleminen on helpompaa kuin lukeminen siinä mielessä, että ei tarvitse nähdä lukemisen vaivaa ja voi kuunnella sellaisissakin tilanteissa, joissa painetun kirja lukeminen ei onnistuisi - kuten vaikkapa auton ratissa tai lenkillä.

Haastavampaa se on siinä mielessä, että ajatukset pitää osata keskittää todella hyvin ja tiiviisti meneillään olevaan tarinaan. Ei pysty samalla tavalla pysähtymään tai palaamaan taaksepäin tai etsimään jotakin tiettyä kohtaa - ei ole mahdollisuutta silmäillä tekstiä.

Mutta monet kirjat olisivat jääneet minultakin kokematta ilman mahdollisuutta kuunnella. Kun aikoinaan rippasin äänikirjoja cd-levyiltä mp3-soittimelle, haaveilin helpommasta tavasta kuunnella. Sitten tulivat älykännykät ja äänikirjapalvelut ja kirjastosovellukset ja sillä tiellä ollaan. 

Toivoisi vain, että kirjailijat saisivat kuunnelluista kirjoistaan kohtuullisemman korvauksen. Ilman heitä/meitä ei olisi kuunneltavaa.