Paperit palamaan ja uutta tilalle

Olen saanut palautetta, että tarinan alku ei lähde tulille parhaalla mahdollisella tavalla. Myöhemmin kylläkin, mutta ei heti alussa. Päätin tarttua haasteeseen.

Otin ensimmäiset luvut käsittelyyn. Konkreettista tuntumaa saadakseni tulostin ulos muutamia sivuja, tein niistä hakkelusta ja poltin tuhkaksi grillissä. Kirjaimellisesti. Se antoi sopivasti virtaa.

Uhoa ja raivoa pitää olla. Tuhkasta nousee Fenix-lintu!

En sentään ajanut ihan kaikkea silppuriin. Koneella on helppo tehdä muutoksia ja muokata tekstiä. Kiitos tietotekniikka! Olisi pirullista kirjoittaa kaikki uusiksi.

Jonkin verran lähti pois vanhan kertaamista, mm. Kaarnen pohdintaa nimistään. Alkuun tuli myös hieman uhkan tuntua, että jotakin todella ikävää on pian tapahtumassa. Muutama luku vaihtoi paikkaa. Kasakat tulevat mukaan kuvioihin hieman myöhemmin. Ensin tapahtuu jotakin, sitten näemme, miksi niin tapahtui.

Teksti on hioutunut pitkin matkaa. Se on lohdullista. Raakateksti on kirjoittajan näkökulmasta murheellista ja hirvittävää sotkua. Se vaatii aina työstämistä.

Tein paljon muutoksia kappalejaoissa. Kappaleita on nyt enemmän. Ne ovat lyhyempiä ja iskevämpiä. Ehkä se rytmittää lukemista paremmin.

Suuret kiitokset kaikille kommentoijille täältä savun keskeltä.

Matka jatkuu!

Katso ensimmäinen osa RMcC1 videoäänikirjasta! Vieraana Aku Hirviniemi

Tänään on julkistettu ensimmäinen osa videoäänikirjasta Rob McCool ja krimin jalokivi. Kirjan jaksot ilmestyvät keskiviikkoisin. Jaksoja on yhteensä 33.

Mukana on tukku vierailevia lukijoita: Iso H, Aku Hirviniemi, Marco Hietala, Olli Herman, Sami Kapanen, Timi Lexikon, Jarkko Nieminen, Pauli Oskari, Sipe Santapukki ja Esko Valtaoja. He kertovat myös mietteitään lukemisesta.

Eka jakso löytyy tästä. Vierailijana Aku Hirviniemi.

Ideoita historiasta ja omasta hatusta

A Zaporozhian Cossack

On oikeastaan todella vaikeaa kirjoittaa kirjoittamisesta. Sen verran mystistä tapahtumaa ei niin vain pueta sanoiksi. En tarkoita, että siinä olisi mitään taikuutta tai vastaavaa, mutta prosessia on vain hankala kuvailla. Tulee ajatuksia, niistä rakentuu lisää ajatuksia, sanat tarttuvat toisiinsa, alkavat viihtyä lauseissa joihin ovat päätyneet. Ja vähitellen muotoutuu tarina. Jotenkin niin se menee.

Tällä hetkellä Rob McCoolin tarinan keskeiset henkilöt ovat Sosna Zamokin metsässä, jossakin läntisessä Ukrainassa. Rob, Kaarne ja kolme zaporigisoturia ovat metsäläiskansan vankeina. Vangitsijat ovat kaikki naisia, kaldealaisia.

Rob, Kaarne ja zaporigit ovat selviytyneet suuresta taistelusta ja haaksirikkoutuneet metsään palkkasoturien lentopurrella. Siinä tapahtui huima siirtymä paikasta toiseen, aroilta metsään. Perässä kiitävä ohjus motivoi kummasti liikkumaan :)

No mistä niitä ideoita tulee? Tätä kirjaa tehdessä olen tutustunut mm. kasakoiden historiaan, ammentanut sieltä. Olen lukenut tuosta ajasta (1600-luku) kertovia romaaneja ja historiateoksia. Selannut nettiä. Tutkinut maantietoa. Se on ollut todella mielenkiintoista.

Sitten olen vain sekoittanut vanhaa ja uutta ja keksittyä. Tai niin sanotusti keksittyä. Kaikki kirjoittaminen perustuu vanhalle, jo olemassa olevalle. Olisi valehtelua sanoa, että on keksinyt jotakin todella omaperäistä ja uniikkia. Se ei vain ole mahdollista, sellaista keksintöä ei voisi kukaan käsittää tai hahmottaa.

Muistiinpanoja 13.10.2015 Hki-Vantaan lentokenttä

Mutta on hauska, kun voi ajatella keksivänsä erilaisia juttuja. Esim. ratsastusta keventävät leijuvaljaat ja metsäkansan automaattiset varsijouset, jotka ampuvat räjähtäviä vasamia. Tai aktiivisen naamiointikankaan, joka toimii kuin kameleontin nahka ja voi piilottaa alleen kokonaisen taisteluleirin. Ne ovat keksintöjä keksityssä tarinallisessa ajassa ja paikassa, siinä keksityssä maailmassa.

Kun tarinan maailma on tehty, vain mielikuvitus on rajana. Ja tietenkin maailman lainalaisuudet. Niitä pitää muistaa noudattaa. Pitää olla huolellinen. Ihan mikä tahansa ei käy.

Voisin arvioida, että tämän kirjan tarina alkaa olla pikku hiljaa puolivälissä.

Matka siis jatkuu vielä!

Kiitos, kun luit tämän postauksen :)

Mistä *****ta aikaa kirjoittamiselle?

Kirjoittamisessa on kyse monimutkaisesta tapahtumasta. Ajatukset niputetaan yhteen sanoista ja lauseista. Pitkässä tarinassa on tuhansia ja taas tuhansia sanoja toinen toisensa jälkeen aseteltuina tarkassa, harkitussa järjestyksessä.


Että tämä monimutkainen tapahtuma onnistuu, on välttämätöntä keskittyä, ajatella rauhassa, suunnitella ja kokeilla.

Se vaatii aikaa.

Mutta mistä hitosta sitä aikaa saa?

Kirjoitin viimeisen vuoden aikana vinon pinon apurahahakemuksia. Yksi tärppäsi. Jee! Wow! (pientä sarkasmia) Joo, sain 1000 euroa Olvi-säätiöltä. Ei sillä pitkälle pötkitty. Kiitos kuitenkin. Tarpeeseen tuli. Käytin rahan RMcC1:n kirjoittamiseen vuoden 2015 alussa.

Sen jälkeen olen kirjoittanut aamulla ennen töihin lähtöä, illalla töiden jälkeen, sopivassa välissä työpäivän aikana (vitsi, vitsi, huom. työnantajalle), viikonloppuina, lomilla. You name it. Aika rankkaa välillä. Usko pois.

RMcC1:n deadlinen lähestyessä meni viimeiset viikot lähes unitta. Hullun hommaa. Mutta kannatti. Siitähän tuli hyvä :)

Entäs nyt? Entä jatko?

Tattadaa! Ilokseni voin kertoa, että sain Taiken Pohjois-Savon rahastolta 4 kk:n työskentelyapurahan RMcC2:ta varten. Aivan mahtavaa. Nyt voin siis keskittyä ja päivittää näitä käsikirjoitussivuja ahkerammin.

Pysykää kuulolla! Let's rock!

Lisää arvioita RMcC1:stä

Amman lukuhetki

"Mielestäni kirjassa on sellaista konstailemattomuutta ja raikkautta, jota nimenomaan nuoret kaipaavat."

Kirjan pauloissa

"Pidin paljon kirjan huumorista sekä ilmeikkäästä ja sujuvasta kerronnasta."

Rob McCoolille Savonia-ehdokkuus!

Olipa huikeaa päästä todistamaan yhteisöllisesti kirjoitetun nuortenkirjan hieno hetki Kuopion pääkirjastolla! Rob McCool on valittu kuuden Savonia-kirjallisuuspalkintoehdokkaan joukkoon. 

Kiitos kaikille Livekirjailija-projektissa mukana olleille. Ilman teidän apuanne tätä ei olisi tapahtunut!

Raati luki valintaa varten kaikkiaan 67 teosta.

Perustelut: 

"Kokko yhdistelee mytologian ja futuristisen maailman kiehtovalla tavalla, jossa tarina etenee henkeäsalpaavalla vauhdilla. Tatu Kokko on ottanut lukijansa mukaan kirjoitusprosessiin julkaisemalla käsikirjoituksensa blogissaan."

Lue lisää Ylen tiedotteesta.

Onnittelut muille ehdokkaille: Karo Hämäläisen Yksin, Anne Hännisen Mustat peilit, Erkka Mykkäsen Kolme maailmanloppua, Jari Nissisen Paha mieli ja Markku Pääskysen Sielut.

Karua etenemistä

Ilja Repin, (1891)

Täytyy taas vain hämmästellä, kuinka tarina soljuu ja tapahtumat seuraavat toisiaan kuin itsestään.

Kaarne ja Rob McCool ovat päätyneet kasakoiden pariin. Kasakoiden, jotka eivät olekaan mitään tavallisia aron tallaajia, vaan villejä ja vapaita zaporigeja. Katsotaan kuinka heille käy.

Kömpelöähän tämä vielä on. Haparointia. Karua ensi etenemistä tarinan polulla.

Mutta luotan, että ajan oloon sanat jalostuvat ja hioutuvat, löytävät oikeat paikkansa, turhat katoavat ja tarpeelliset jäävät, uusia tulee viereen ja tilalle. Nyt on tärkeintä saada tekstiä ulos, luoda pelto, jota voi muokata ja johon voi kylvää.

Sato korjataan sitten syksyllä 2017 :)

Sellaista se kirjoittaminen on. Minulle. Tarinan etsimistä sieltä jostakin hämäristä, soihtu kädessä, kynä hampaissa, vierellä ruisleipää ja vettä. Mielessä odotus jostakin vielä kovin kaukaisesta.